Kolumni: Paluu uuteen arkeen

Pikkuhiljaa yhteiskunta aukeaa oltuaan pari kuukautta lähes suljettuna. Paluu uuteen arkeen, ”uuteen normaaliin” alkaa. Ainakin hetkeksi. Monta kertaa olen kuullut näiden kuukausien aikana huokaisuja koronakaranteenin raskaudesta. Sitä se on monella ollutkin.

Kuitenkaan ihan samaan emme nyt palaa, mihin maaliskuussa jäimme. Uudet säännöt ovat osa uutta arkeamme.

Kouluun paluu ei tarkoita lähellekään sitä vanhaa, normaalia kouluarkea, jossa oli ryhmätöitä, koulun yhteisiä juhlia ja ruokalaan tungoksessa jonottamista. Uusi kouluarki tarkoittaa tarkkoja sääntöjä, alakoulun luokkien eristämistä toisistaan, pallopelikieltoa välitunneilla, turvaväleistä huolehtimista ja käsien pesuun jonottamista monta kertaa päivässä. Toki myös ulkoretkiä ja kavereiden tapaamista.

Kaupoissa pleksit mahtavat pysyä vielä kauan myyjien suojina ja kirjaston tiskeille niitä vasta asennetaan. Ravintoloiden avaaminen tuo omat kommervenkkinsä pöytien sijoittamiselle ja asiakasmäärille.

Koko ajan kun yhteiskunta on avautumassa, ollaan kuitenkin kuulolla, mikä on tautitilanne ja ollaan valmiina uudelleen sulkemaan toimintoja. Oikein mitään varmaa ei ole.

Emme itsekään ole enää samoja kuin ennen. Monet ovat löytäneet luonnossa liikkumisen hienouden (kun oikein muualla ei ole voinut liikkua). Kevään herääminen Suomen luonnossa on joka vuosi upea kokemus ja uskoisin, että useimmat ovat sen tänä keväänä kokeneet syvemmin kuin ennen.

Moni perhe on tutustunut toisiinsa eristäytymisen aikana paremmin, kun on ollut aikaa puuhata yhdessä (ja vähän pakkokin, kun etätyöläiset ja lapset ovat siellä kotona olleet).

Etäpalaverit ovat tulleet tutuiksi lähes kaikille ja uskonkin, että ne ovat tulleet jäädäkseen. Joka paikkaan ei enää tarvitse matkustaa kokousta varten.

Toimeentulo on monilla muuttunut, eikä entiseen ole kovin helppo palata. Eikä mahdollistakaan kaikilla.

Varminta tässä kaikessa on epävarmuus tulevasta ja se juuri on meidän uusi arkemme.

Kati Nummensalo

Kaupunginvaltuutettu, luokanopettaja