Kolumni: Pienten asioiden yllättävän suuri arvo

Muistatko tilanteen, jolloin olet tullut hyvin kohdatuksi? Mikä kohtaamisesta teki erityisen hyvän? Sellaisen, että sen jälkeen olo tuntui suorastaan voimaannuttavalta. Hyvä kohtaaminen tai palaute jää mieleen pitkäksi aikaa. Meitä suomalaisia moititaan siitä, että olemme huonoja antamaan ja saamaan palautetta. Mene ja tiedä.

Muistan vuosien takaa erään kohtaamisen, joka saa vieläkin mieleni iloiseksi. Vastaanotin ihmisiä työpaikallani aamupäivän useamman tunnin ajan. Lounastunnin alettua suunnistin kohti päivätoimintakeskusta, jossa silloin tällöin kävin syömässä. Ruokalinjastolla minua tervehti iloisesti henkilö, jonka elämä oli ollut monella tapaa vaikeaa. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, hän aina jaksoi avuliaasti hoitaa hänelle uskottua tehtävää.

Lähes kaiken syötyäni, ruokailemiseni keskeytti iloinen kysymys: ”Ottaisitko, Otto, vielä jälkiruoaksi kropsua?” Tuo lämminhenkinen ja aidon välittämisen ilmaisema kysymys pitkän työaamupäivän päätteeksi pysäytti minut täydellisesti tuossa hetkessä! Minut, joka olen ammattini puolesta tottunut kysymään erilaisia kysymyksiä kohtaamiltani ihmisiltä.

Henkilön esittämässä kysymyksessä ei itsessään ollut mitään ihmeellistä. Ajoitus ja hänen osoittamansa välittäminen yhdistettynä hänen kokemaansa elämään olivat ne asiat, jotka minut pysäyttivät tuossa ohikiitävässä hetkessä. Koin vahvasti, että roolit vaihtuivat positiivisesti.

Vuosien jälkeen tilannetta muistellessani ja monta hyvää kohdatuksi tulemisen kokemusta kokeneena huomaan usein miettiväni sitä, miten ihmeellisesti elämä meitä ihmisiä kuljettaa ja kantaa. Miten hienosti ihminen selviäkään eteenpäin taakkojensa kanssa päivästä päivään! Mikä on se oivallus, jolla vastoinkäymiset ovat kääntyneet voitoiksi ja samalla mieli on säilynyt katkeroitumatta? Katkeroituminenhan olisi oikeutettua. Onko niin, että kaikesta huolimatta toivo kantaa silloin, kun taakka hartioilla kasvaa kantajaansa suuremmaksi?

Pieni positiivinen kannustus tai ele perheissä, työpaikoilla ja harrastuksissa ei kohtuuttomia vaadi, eikä se ole meiltä mistään poissa. Mitäpä jos rohkenisimme tulevien päivien ja viikkojen aikana antaa toinen toisillemme positiivista palautetta normaalista poiketen rohkeammin. Mitä hyvää siitä voisi seurata?

Otto Savolainen

Diakoniajohtaja, Seinäjoen alueseurakunta