Kolumni: Pirre-Liisa pyöräilee

Pirre-Liisalla on uusi polkupyörä. Tai ei se ihan uusi ole; hän sai sen ilmaiseksi Facebookin roskalavaryhmän kautta. Pyöräily on hänelle pitkästä aikaa uutta. Toki taito säilyy, kun sen on kerran lapsena oppinut. Vaan onpa pyöräilykulttuuri muuttunut sitten 70-luvun.

70-luvulla kukaan ei käyttänyt kypärää. 2000-luvulla se tuli pakolliseksi, mutta hämmästyksekseen Pirre-Liisa huomaa, ettei enää ole pakko. Miksiköhän, hän tuumaa.

Pirre-Liisa etsii Googlesta ajankohtaisia määräyksiä, koska eihän hän halua rikkoa lakia. Ajovalo on pakollinen. Jaa, että myös takavalo on pakollinen. 70-luvulla polkupyörissä oli dynamo, joka antoi sähköä ajovalolle. Pirre-Liisan menopelissä ei sellaista ole, joten pitää hankkia marketista sekä etu- että takavalo. Ja paristoja kopallinen. Vaan puoliso Pekka-Jukka tietää, että kannattaa hankkia ladattavat akut ja laturi.

Pirre-Liisa pääsee viimein kaupungille ajelemaan. Hän on kuullut, että Seinäjoella autoilijat eivät kunnioita pyöräilijöitä. Hämmästyksekseen hän kuitenkin huomaa, että niin vain pysähtyvät ja antavat tietä. Kanssakulkijat siis huomioidaan.

Tarkkaillessaan kanssapyöräilijöitä Pirre-Liisa ihmettelee taiturimaisia nuoria, jotka ajavat ilman käsiä näppäillen samalla kännykkäänsä. Heillä on varmasti kuudes aisti, joka varoittaa edessä olevista vaaroista.

Illalla Pirre-Liisa pääsee viimein käyttämään pyöränsä valoja. Hän on hankkinut sellaisen ajovalon, joka oikeasti valaisee edessä olevan tien. Vastaan tulee kummallisia tapauksia. Esimerkiksi vilkkuvalo, josta ei voi tietää, millä nopeudella ja mihin suuntaan pyörä kulkee. Ja näkeekö pyöräilijä edes edessään olevaa monttua?

Hieno kulkuväline tämä polkupyörä, toteaa Pirre-Liisa illan päätteeksi ja lukitsee ajoneuvonsa vaijerilla pyörätelineeseen.

Jukka Ahlgren

PeruSinsinööri