Kolumni: Pirre-Liisa työttömänä

Pirre-Liisa teki pitkän päivätyön hitsarina metallialan yrityksessä, kunnes firma päätti siirtää toimintonsa Kiinaan ”ilmastosyistä”. Kiinaan ei Pirre-Liisa ei uskaltanut lähteä, koska palkka olisi pudonnut ja hänen miesystävänsä Pekka-Jukka oli Seinäjoella kuntouttavassa työtoiminnassa - ilman palkkaa.

Mitä vaihtoehtoja Pirre-Liisalle jäi? No tietenkin hakea töitä! Totta kai hän hakikin, kymmeniä ellei satoja, mutta niissä parissa työhaastattelussa, joihin hän pääsi, kerrottiin, että ”älä soita meille, me soitamme sinulle”. Eivät soittaneet.

Kerran Pirre-Liisa kuitenkin soitti firmaan, josta haki töitä. Sieltä kerrottiin, että olivat palkanneet 20-vuotiaan hitsarin, jolla oli 15 vuotta työkokemusta. Pirre-Liisalla oli vain 10 vuotta.

Pirre-Liisa jäi siis työmarkkinatuelle. Lisäksi hän sai asumistukea ja toimeentulotukea, jotka menivät suoraan vuokranantajafirmalle. Rahat riittivät nippa nappa välttämättömiin halpoihin einesruokiin tai murkinoihin, joita Pekka-Jukka osasi valmistaa.

Eipä aikaakaan kun yli-ikäinen hitsari oli ollut tarpeeksi kauan työttömänä, niin lyötiin aktiivimalliruoskalla selkään. Työmarkkinatuesta napattiin 25 maksalaatikon verran pois.

Pirre-Liisan ei auttanut muu kuin lähteä leipäjonoon. Sieltä hän sai elintarvikkeita sen verran, että nelihenkinen perhe pysyi juuri ja juuri sapuskoissa. Vaikka makaronivelli on hyvää, niin ei sitä joka päivä kuitenkaan söisi.

Jos joku muistaa ensimmäisen tarinan Pirre-Liisasta, niin hänhän pelasti ilmaston luopumalla yksityisautoilusta. Tilanne on edelleen sama, mutta nyt hänellä ja perheellään ei ole varaa edes julkisiin kulkuneuvoihin. Siispä kävellen ja polkupyörällä mennään. Onhan se ilmastoteko, kun ratkiriemukkaastihan Pirre-Liisa ja Pekka-Jukka kantavat kauppakassit – tai leipäjonokassit muutaman kilometrin matkan kotiin.

Jukka Ahlgren, PeruSinsinööri