Kolumni: Poliisi, agentti ja Rafaelin enkelit

Vuosi syyskuun eli 9/11 iskun jälkeen ajoin junalla New Jerseyn Hobokeniin jatkaakseni Hudsonjoen alitse Manhattanille, mutta käväisin nuhjuisella asemalla. Odotussalin jakoivat puupenkkirivit ja päätyseinästä pullistui parveke. Nousin sinne ottamaan sisäkuvia.

Samassa alhaalta kajahtivat terävät rämähdykset. Valkoihoinen poliisi mustassa nahkarotsissa läimäisi pampullaa penkkiä ja huusi: Alas. Täällä ei kuvata!

Tottelin. Passia minulla ei ollut mukana, joten näytin pressikorttia. Se kelpasi. Poliisin nahkatakki lemusi pahalta.

Pian selvisi, että Frank Sinatra (1915–1998) oli syntynyt Hobokenissa, ja sieltä oli ollut esteetön näköala kun kaksoistornit sortuivat.

Elokuussa 1985 kuvasin Dresdenin Alte Meisterin taideaarteita, kuten Rafaelin Sikstiiniläismadonnaa. Sen alaosassa ovat ne tunnetut enkelit. Yli 500 vuotta vanha maalaus säästyi toiselta maailmansodalta Neuvostoliiton sotasaaliina, ja se palautettiin vuonna 1955.

Viereeni ilmestyi sotilas ja kielsi kuvaamisen. Se oli sitä kontrollia, jota oli paras totella.

Pian selvisi, että 35-vuotias Vladimir Putin oli aloittanut 1985 elokuussa Dresdenissä praktiikan KGB:n agentiksi. Oliko hän katsomassa taideaarteita ja havahtunut, ettei agentin ole terveellistä joutua tuntemattoman kuvaajan etsimeen.

Turja Turenius

eläkeläinen, kasv.kand.