Kolumni: Riittämiin meteliä ja huutoa hulevesistä

Keskusteluissa ja etenkin somen keskustelupalstoilla on viime aikoina riittänyt meteliä Seinäjoen kaupungin päätöksestä aloittaa hulevesimaksujen kerääminen ensi vuonna. Lisää vettä myllyyn on laittanut osa valtuutetuista puhumalla omakotitaloasujaa “kurittavasta” maksusta.

Seinäjoen kaupungin talouden näkökulmasta nyt on kuitenkin löydettävä kaikki keinot talouden kääntämiseksi. Hulevesiverkoston kunnossapitoonkin menee yli miljoona euroa vuodessa ja jostain nämäkin rahat on kerättävä. Toki vaihtoehtoja rahoituksen löytymiseen olisi tietysti ollut esimerkiksi seuraavista toimista:

1. Kiinteistöveron korotus, jolloin hulevesiverkoston ylläpitämisestä maksaisivat myös verkon piiriin kuulumattomat.

2. Kunnallisveron korotus, jolloin jokainen olisi maksanut verkoston kustannuksista yhtäläisesti tulojen mukaan ja asumismuodosta riippumatta.

3. Löytää miljoona euroa lisää jälleen palveluista leikkaamalla.

Tätä palveluista lisää leikkaamista valtuustossa esitettiinkin, mutta epäselväksi jäi, olisiko ostopalvelun leikkauksia esittänyt valtuutettu kohdistanut ne esimerkiksi lastensuojeluun tai mahdollisesti vanhustenhuoltoon vai mihin?

Samaan aikaan kun huutoa on riittänyt hulevesistä, niin olen odottanut, koska samainen huoli ja huuto keskustelupalstoilla herää valtuuston talousarviopäätöksistä, jossa esimerkiksi perusopetuksesta ja erityisopetuksesta joudutaan jälleen karsimaan isosti ensi vuonna?

Tai koska huoli jatkuvasti leikattavista nuorisopalvelujen menoista nousee somen huutomyrskyyn ja paheksuntaan?

Monimutkaisista asioista on paljon helpompi nostaa meteliin yksinkertaiset asiat, joiden merkitys lopulta on varsin pieni talouden isossa kuvassa.

Itse en ainakaan kolmen lapsen isänä ja omakotitaloasujana koe ongelmana hulevesistä koituvaa reilun kolmen euron lisämaksua kuukaudessa.

Sen sijaan koen isona ongelmana lapsiin ja nuoriin vaikuttavat menoleikkaukset, joiden merkitykset pitkässä juoksussa nousevat yleensä moninkertaisiksi.

Tuomas Ojajärvi

kaupunginvaltuutettu (vihr.)