Kolumni: Silta sukupolvien läpi

Mitä jos vaihdettaisiin kuilu sukupolvien välissä sillaksi sukupolvien läpi?

Onko se mahdollista? Se riippuu meistä kaikista. Ryhdytään sillanrakentajiksi!

Silta on merkityksellinen, kun sitä käytetään, tullaan toista vastaan, kuljetaan mennen tullen. Sillat voivat olla fyysisiä tai virtuaalisia, mutta ennen muuta ne kulkevat sydämestä sydämeen ja katseesta katseeseen.

Elämme ainoalaatuista aikaa, Suomessa on ensi kertaa olemassa laajasti neljän sukupolven perheyhteisöjä. Omassa suvussani näin oli reilut toistakymmentä vuotta, kunnes tämän kevään tullen vanhimman sukupolven aika täyttyi. Nyt voi vain muistella yhdessä koettuja asioita. Ja sovitella itseään sukupolvien ketjussa uudelle paikalle.

Tämä kaikki kertoo rauhasta ja hyvinvoinnista. Ihmiset ehtivät ja voivat elää täyden ja pitkän elämän. Useat saavat nähdä lastensa, lastenlastensa ja jopa lastenlastenlastensa varttuvan. On se ihme!

Tottakai monen sukupolven elämän ja kohtaamisten yhteen sovittelussa on haasteita, mutta myös mahdollisuuksia. Viisaus asuu sekä vanhoissa että nuorimmissa, kuuntelijaa tarvitsee jokainen. Työelämässä olevien sukupolvien pesti on iso, mutta yksinäinen ydinperhe on varsin haavoittuva. Jokaiselle tuki ja turva tulee ihmisistä, se on ikiaikainen hyvinvoinnin lähde. Iäkkäät sukupolvet pitävät entistä parempaa huolta itsestään ja monet tukevat lastensa perheitä win-win-periaatteella. Se lisää tutkimusten perusteella jopa elinvuosia! Kuten muukin vapaaehtoistyö. Elämän toisessa päässä, vanhuuden lopulla, tarvitaan myös huolenpitoa, heikkouden hyväksymistä ja lähelle tulemisen taitoa.

Miten luoda ja ylläpitää läheisiin sellaiset välit, ettei tarvitsi pelätä avuttomuutta? Että voisi luottaa toinen toisensa tukeen tarpeen tullen. En usko, että tämä vaatii mahdottomia. Kiinnostusta pitää yhteyttä, halua viettää vähän aikaa yhdessä, sovitella joskus konfliktejakin. Tarvitsemme sopivaa avoimuutta, riittävää hienotunteisuutta ja jokaisen elämäntavan kunnioitusta. Perheet ovat yhä monimuotoisempia, mutta niin myös elämän rikkaus. Ja perhe, lähiyhteisö, voi rakentua muunkin kuin biologian pohjalta.

Rento yhdessä tekeminen vaikka ruuan parissa, syöminen ja juttelu on iso juttu. Saatamme samalla tehdä siirtymää kulutuskeskeisestä elämäntavasta sisältökeskeiseen.

Ihminen tarvitsee lopulta aika vähän. Ja se vähän on paljon. Nimittäin tulla huomatuksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi. Silloin tietää olevansa arvokas minkä ikäisenä tahansa.

Eija Harmanen

EP:n perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja