Kolumni: Tahdotko kirkossa?

Lähestyvät seurakuntavaalit ovat kenties tärkeimmät koko kirkkomme historiassa. Näiden vaalien kautta muokkaamme väistämättä sitä, millainen kirkkoyhteisö meille seuraavien kriittisten muutamien vuosien aikana rakentuu.

Suurimpana vedenjakajana tuntuu olevan suhtautuminen tasa-arvoiseen avioliittoon kirkon sisällä. Tämä saattaa hyvinkin olla viimeinen mahdollisuus osoittaa oikeaa lähimmäisenrakkautta kaikkia seurakuntalaisia kohtaan, ja aidosti toivottaa vähemmistöt tervetulleeksi.

Miksi viimeinen, sanon? Jos näiden vaalien myötä valta jää konservatiivisemmille ja vanhoillisemmille, saattaa moni uudistushaluinen lähteä. Toki vaara on olemassa toisinkin päin, eikä isoa laivaa käännetä hetkessä. Molemmilla puolin keskustelua ollaan samaa mieltä yhdestä asiasta: elämme kriittisiä aikoja.

Näemme omasta näkökulmastani rohkaisevia esimerkkejä paremmista ajoista ympäri maan koko ajan. Muutamat rohkeat papit, joita löytyy täältä omasta maakunnastammekin, ovat siunanneet tai vihkineet samaa sukupuolta olevia kapinahengessä, sanktioidenkin uhatessa. Pidän myös perin rohkaisevana sitä, että hiljattain Rautalammilla ainoaa kirkkoherraksi hakenutta ei hyväksytty virkaan, koska tämä oli avoimesti kertonut hyvinkin negatiivisesta suhtautumisestaan seksuaalivähemmistöihin.

Jos kapinahenki ei mielestäsi kuulu kirkkoon, ota ja tarkista asenteesi. Jeesus oli kapinallinen, varsinainen rokkitähti. Luterilaisen kirkon kiitettävimpiin piirteisiin kuuluu maanläheisyys, protestihenki. Ja me olemme naulanneet teesimme oveen.

Luetutin tämän tekstin eräällä papilla, joka on ollut yksi näistä riskinottajista. Hänen kommenttinsa oli, ettei hän näe siunaamista tai vihkimistä kapinan eleenä - hän näkee sen Suomen lain ja Raamatun lain toteuttamisena. Lähimmäisenrakkautena.

Jos maksat kirkollisveroa, käytä ääntäsi.

Mikko Jokipii

Kaupunginvaltuutettu, Kurikka (vihr.)

Seurakuntavaaliehdokas

>>>>>>> Stashed changes