Kolumni: Taide on aina aikaansa edellä

Luovuus ja taide kulkevat käsi kädessä, mutta täysin erottamattomia ne eivät ole. Taide voi syntyä mekaanisesti, tulevaisuudessa kirjat voivat hyvinkin olla hommaan ohjelmoidun koneen käsialaa. Lukija saa valita aiheen, henkilöt ja tapahtuma-ajan ja paikan, mekaaninen robotti hoitaa loput. Ehkä robotit ohjelmoidaan eri kirjailijoiden jälkeä muistuttavaksi. Haluanko räätälöimäni romaanin Hemingwayn vai Härkösen tyyliin? Pitäisikö kokeilla jotain uutta, vaikka uuskummaa scifiä Päätalon kynästä, mausteeksi vähän Fifty Shades Of Greytä ja pääosaan rahanpesusta kiinni jäänyt muumipeikko seikkailemassa dystooppisessa Avaruuden pääkaupungissa.

Jakelu- ja tuotantomuodot ovat taiteen saralla monipuolistuneet. Omaa taidettaan voi tuoda esille helpommin, kiitos digitalisaatio. Lapsia ei enää kasvata televisio, vaan Youtube. Ja kuten kaikki muistamme loruista, lastensarjoista ja kerhossa väkerretyistä tonttuja tai noitia esittävistä vessapaperirullista, joilta tippui silmiä ja höyheniä vuosien saatossa; (olivathan ne kaikessa rumuudessaan hellyyttäviä ja mahdollisia vertauskohteita pikkuisen Picasson taitojen kehittyessä!) taiteella on paikkansa ihmisen jokaisessa ikävuodessa.

Videotaiteen tekemiseen ei välttämättä tarvita kalliita vehkeitä ja editoinnit oppii nopeasti muutamalla sormen liikkeellä kasvavan sovellustarjonnan myötä. Nuorisolle runous ei ole kuollutta, vaan ilmenee päivittäin räppilyriikoiden muodossa ja photoshopatut kuvat somessa todistavat estetiikan arvon. Taiteessa kyse on tunteesta. Esimerkiksi meemejä voi tulkita taiteellisena ilmiönä. Usein vaikeaselitteiset ja humoristiset kuvat- ja videot kallistuvat kaikessa kaaosmaisessa komiikassaan taiteen puolelle.

Sanotaan, että lapsilta katoaa kykyjä, kirjoitustaito heikkenee ja lukea ei jaksaisi 280 merkkiä pidemmälle. Ehkä kaunokirjoitus ja Aristoteleen runousoppi ei tosiaan enää houkuttele nykynuorisoa itseilmaisuun, mutta visuaaliset vlogit hyppyleikkauksineen inspiroivat nuoria tarinan kerrontaan. Tarkasteli taidetta sitten itsenäisenä olevaisena, tekijän terapiasessiona tai kaupallisena tuotteena, se on jollain tavalla osa jokaista arkipäivää. Maailma muuttuu siinä missä taide ja nuorisokin. Ehkä se kännykkää räpläävä teini selaakin parhaillaan DIY-videoita, tai opettelee soittamaan pianoa nettitutorin opastuksella.

Unna Takalo

Eparin toimitusharjoittelija,

kulttuurituotannon opiskelija