Kolumni: Tervetuloa kirkkoon sinä, sinä, et sinä, sinä…

Minä rakastan aviomiestäni niin paljon, että sydämeen sattuu. Uskon olevani maailman onnekkain ihminen, kun olen saanut sitoutua niin ihanaan ihmiseen. Koen olevani etuoikeutettu. Ja etuoikeutettu olenkin.

Olen nimittäin saanut vannoa rakkauttani ja sitoutumistani häneen Vanajan kirkossa sukulaisten, seurakunnan ja Jumalan edessä. Se ei ole kaikille rakastuneille pareille vieläkään mahdollista.

Kuulun evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja arvostan kirkkoa suuresti.

Kirkko tekee arvokasta työtä monella eri osa-alueella ja sillä on mielestäni ehdottomasti paikka tässä yhteiskunnassa. Mutta yhdenvertaisuuden suhteen kirkolla on vielä tekemistä. Samaa sukupuolta olevat parit eivät vieläkään ole samalla viivalla valtaväestön kanssa.

Kirkon virallinen kanta on edelleen se, että he eivät ole kirkollisen vihkimisen arvoisia. Suomi ainoana Pohjoismaana ajattelee näin.

Seksuaalivähemmistöjen syrjintää kirkossa perustellaan usein raamatulla.

Sanotaan, että raamatun mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen.

Kuitenkin raamattu sisältää hyvin paljon sääntöjä, jotka eivät kestä aikaa. Vai kuinka moni meistä olisi valmis surmaamaan jokaisen joka herjaa vanhempiaan tai tekee aviorikoksen? Perustelu ontuu niin pahasti, että välillä mietin, onko ihmisillä ensin olemassa homofobia, jolle he vain hakevat raamatusta oikeutusta. Mielestäni raamattua tulisi tulkita sen hengen mukaisesti. Kaikesta vanhanaikaisuudesta huolimatta sen perusajatus on selvä: Raamattu on kirja rakkaudesta.

”Kymmenen käskyä kirkolle” -näyttelyni myötä olen saanut paljon viestejä, joissa sateenkaariväki kertoo kokemuksiaan. Moni on kertonut, että ovat eronneet kirkosta, koska pelkäävät toisia seurakuntalaisia tai kirkon työntekijöiden asenteita. He sanovat, ettei heidän uskonsa ole kuitenkaan hiipunut. Monille kirkko on ollut rakas ja tärkeä ja päätös erosta on ollut vaikea. Moni näistä ihmisistä on pelännyt, tuntenut turhaa häpeää tai yksinäisyyttä. En ymmärrä, kuinka yksikään ihminen voi perustella itselleen oikeaksi sen, että tuottaa lähimmäiselleen pahaa oloa. Se, että siihen käytetään raamattua aseena, tekee teosta entistä julmemman.

Toivon, että seuraavissa seurakuntavaaleissa mahdollisimman moni äänestää. Se on suora tapa rakentaa kirkkoa seurakuntalaisten näköiseksi ja samalla puuttua epäkohtiin. Mielestäni me kaikki, erilaisista mielipiteistä huolimatta, mahdumme hyvin saman kirkon alaisuuteen. Yhtä arvokkaina ja yhdenvertaisina seurakuntalaisina.

Liisa Seppälä

Pöyrööt-piirtäjä, kuvataiteilija