Kolumni: Toivottelua!

Lapsuuteni kotikylällä asui Toivo, joka tunnettiin aikaansa seuraavana miehenä. Toivo oli hyvin nokkela sanomisissaan ja hänen jutuissaan oli aina hyvä ripaus myös elämänkokemuksen mukanaan tuomaa huumoria. Hän oli kyläpostimme tärkeä keskushenkilö yhdessä ikääntyneen äitinsä ja isänsä kanssa.

Toivon sutkauksista jäi aina postissa asioidessa mieleen joku ajankohtainen toteamus tai kommentti huumorilla höystettynä. Kaiken kukkuraksi Toivo halusi toivottaa jotain jokaiselle postissa asioineelle henkilölle. Toivo oli oivaltanut kaksi tärkeää asiaa elämästä; huumorin ja toivottelun. Molemmista on iloa ja apua elämän eri tilanteissa.

Toivon kokemiseen voi riittää uuden päivän koittamisen oivallus. Tai se, että saa hyvältä ystävältä tekstiviestin. Toivoksi voi riittää myös se, että näkee päivittäin vierellään itselleen tärkeän ihmisen. Toivoa lisäävää on se, että aina voi toivoa jotain hyvää tapahtuvaksi tänä päivänä, huomenna, ensi viikolla ja niin edelleen.

Meillä on ihmisinä mahdollisuus toivottaa toinen toisillemme jotain hyvää ja rakentavaa. Kun sen aloittaa tänään, niin siitä voi tulla hyvä tapa jokaiseen päivään.

Tässä monella tapaa kiristyvässä ja osin kyynisessäkin ajassa on tärkeää, että kuljetamme toinen toisillemme toivottelua mukanamme. Jos vaihtoehtomme ovat toivottelu ja voivottelu, niin rohkaisen meitä valitsemaan mieluummin toivottelun.

Toivo halusi parantaa maailmaa omilla sutkauksillaan ja toivotuksillaan. Tässä tehtävässä hän onnistuikin erinomaisesti. Tuskin Toivo itse välttämättä täysin tiedosti sitä, kuinka merkittävää tehtävää hän hoiti kyläyhteisössämme. Kun kylän miehet ja naiset vuorollaan kuuntelivat hänen huumorilla sävyttämiään juttuja, niin moni varmasti lähti hymyn kare poskipäillään jatkamaan päivän askareitaan.

Ihmisten parissa tehtävä työ on hyvin usein kahden vastaparin, toivon ja toivottomuuden keskellä toimimista. Diakonisen toiminnan mallin meille diakoniatyöntekijöille ja laajemmin kaikille ihmisille antoi Jeesus. Jeesus pyrki julkisen toimintansa aikana herättämään toivoa kohtaamissaan ihmisissä. Nykykielelle käännettynä Jeesuksen kultaisena ohjenuorana kohtaamistilanteissa oli: ”Nouse ja mene, äläkä enää voivottele!” Moni tällä tavoin kohdatuksi tulleista lähtikin jatkamaan elämäänsä uusi toivo mukanaan.

Otto Savolainen

Diakoniajohtaja

Seinäjoen alueseurakunta