Kolumni: Varhaiskasvatus paperista realiteetteihin

Hallitus on kauden alussa palauttanut subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Lisäksi ryhmäkokoja pienennettiin palauttamalla aiempi suhdeluku yli 3-vuotiaiden ryhmissä. Olen seurannut tiiviisti opetusministeri Li Anderssonia, joka on ollut mukana selvittämässä varhaiskasvatuksen ongelmakohtia. Lisäksi tarkoitus on selvittää, miten lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa näihin ongelmiin. Olen tyytyväinen kun opetusministeri on kuullut paljon alan työntekijöitä.

Varhaiskasvatuksessa eli tuttavallisemmin sanottuna päiväkodeissa vaikuttaisi olevan paperilla kaikki hyvin eli aikuisia on lapsia kohden tarpeeksi. Käytäntö on usein muuta. Yksi keskeinen ongelma on se, että henkilöstömitoitusta tarkastellaan keskiarvona, joka saa tilanteen näyttäytymään siltä, että kaikki menee lain silmissä oikein. Varhaiskasvatuksen kentiltä on tullut viestiä siitä, että usein aamuisin ja iltaisin on tilanteita, että suhdeluku ei toteudu. Hoitajia on lasta kohden vähemmän kuin laki edellyttäisi.

Omaa lasta hakiessani hoidosta olen usein miettinyt tilanteissa, missä ulkona on ollut paikalla yksi hoitaja, että mitä jos pihalla sattuu yhdelle lapselle onnettomuus?

Miten lapsi saa apua? Miten muut lapset pärjäävät ulkona? Saako kaikki lapset otettua mukaan samalla sekunnilla vai viivästyykö lapsen ensiapu kun toisia lapsia ei voi jättää ulos yksin?

Samaan aikaan kun henkilökuntaan koskevat vaatimukset nousevat, luodaan kuitenkin tulosalueelle säästöpaineita. Tämä ei ole kestävä ratkaisu. Iltapäivästä kun vanhemmat hakevat lapsiaan päiväkodista kotiin, tulee hoitajan kertoa lapsen päivästä tarkka selostus ja tiedottaa ajankohtaiset asiat. Samaan aikaan ulkona voi olla kuusi lasta, josta hän on silmä tarkkana vastuussa.

Minä todella toivon äitinä ja paikallisena politiikkona, että henkilökunta, joka työskentelee ruohonjuuritasolla, kertoo mahdollisista ongelmista johtoportaaseen asti myös virkamiestasolle. Toivon myös, että asiaa pohditaan myös vetovoiman kautta. En halua, että meille tulee varhaiskasvatukseen samanlaista katoa osaavista työntekijöistä kuin sotepuolelle.

Palkka motivoi, mutta sekään ei yksin auta, jos päivästä toiseen työpaikalla yritetään selviytyä arjesta.

Noora Jussila

Kaupunginvaltuutettu (vas.)