Kolumni: Vuoden sykähdyttävin teko

Tämän kolumnin ilmestyessä on seurakuntamme Ruokapankissa elintarvikkeiden joulujakojen ensimmäinen päivä käynnistymässä. Jakaessamme seurakuntana ruokaa kahdesti viikossa sitä tarvitseville lähimmäisillemme olemme mukana jossakin paljon suuremmassa. Olemme mukana meitä kaikkia ympäröivässä toivossa. Toivossa, joka on erityisellä tavalla läsnä kirkkovuoden merkittävässä juhlassa, joulussa. Tämä joulun toivo kiteytyy siihen, että Jeesus syntyy jouluna sekä ihmiseksi että Jumalaksi. Joulu tulee Jeesuksen kautta tasapuolisesti meille kaikille riippumatta siitä missä olemme ja mitä teemme.

Samalla kun sinä, hyvä kolumnin lukija, olet ehkäpä antanut lahjoituksesi seurakuntamme Ruokapankkikeräykseen, olet samalla liittynyt mukaan toivon kannattelijoihin. Et ehkä välttämättä ole sitä pysähtynyt sen suuremmin miettimään lahjoitusta tehdessäsi. Ruokapankkitoiminta on juuri tämä näkökohta huomioiden ainutlaatuista ja merkittävää. Ilman tätä toivon ketjuun liittymistä ruokapankkitoimintamme ei olisi Seinäjoella sitä, mitä se on. Rohkaisenkin nyt sinua muistamaan tämän tekosi ja samalla lausun lämpöisen kiitokseni sinulle antamastasi rahallisesta lahjoituksesta tai ajastasi auttavina käsinä.

Olen iloinnut siitä, että seurakunnassamme ruokapankki on nähty tärkeänä auttamisen keinona. Toiminnan perusta on ollut tältä osin hyvässä kunnossa, ja yksityiset lahjoittajat ja liikelaitokset ovat halunneet antaa oman lahjoituksensa, joiden myötä olemme voineet pitää ruokakassien sisällön varsin monipuolisina ja laadukkaina. Jokainen ruokapankkitoimintaan tavalla tai toisella osallistunut on vaikeassa elämäntilanteissa olevien läheisten konkreettisen auttamisen kautta ollut mukana pyhässä ja tärkeässä toiminnassa.

Hyvien asioiden eteenpäin saattamisessa tarvitaan aina yhteistä tahtotilaa eli näkemystä siitä, että tämä on juuri sitä toimintaa, jossa seurakunnankin tulee osaltaan olla mukana. Toimeentuloon liittyvien vaikeuksien selvittäminen kuuluu toki aina ensisijaisesti lakisääteisille toimijoille Kansaneläkelaitokselle ja kaupungin aikuissosiaalityölle. Diakoniatyö astuu mukaan vasta näiden toimijoiden jälkeen. Kirkon ja seurakuntien diakoniatyö törmää kuitenkin yhä useammin siihen, että kirkkojärjestyksen määritys avun ulottamisesta erityisesti sinne, minne muu apu ei ulotu, on merkittävästi väljentynyt. Diakoniatyö auttaa hyvin usein silloinkin, kun avunantajina tulisivat ensisijaisesti olla Kansaneläkelaitos ja kaupungin aikuissosiaalityö.

Seurakuntamme diakoniatyössä on ollut menneenä vuotena paljon kohtaamisia – osa lyhyitä, osa pidempiä ja osa iloisia, osa surullisia. Yhtä kaikki näissä jokaisessa kohtaamisessa ihmisyyden pohjavire on virrannut hyvin vahvana. Sitä vartenhan me ihmisinä olemme, että saisimme jakaa yhdessä elämää sen kaikissa väreissä, valoissa ja varjoissa. Jos tämän jakamisen haasteen rohkenee ottaa vastaan, teemme samalla toisillemme vuoden sykähdyttävimmän teon!

Otto Savolainen

Diakoniajohtaja, Seinäjoen alueseurakunta