Lukijoilta: Aalto, Klimenko ja Bernstein

Lakeuden Ristin ensimmäisten kirkonmenojen jälkeen kirkkoherra lähestyi arkaillen maailmanmainkuulua arkkitehtia ja kakisteli: – Niin…herra akateemikko…kun tahtoo olla niin, että puolityhjässä kirkossa saarnaajan ääni puuroutuu…se ei kanna. Arkkitehti kuunteli isolla korvallaan, kääntyi kirkkovaltuuston miesten puoleen: – Teidän pitää valita kirkkoherra, joka vetää tuvan täyteen.

Tarinan kuulin kirjoittaessani kirjaa Aalto-keskuksestamme.

Marko Isomaan ainoa kommentti Virpi Suutarin erinomaisesta Aalto-dokumentista pyrkii viihdelaulaja Viktor Klimenkon livulla todistamaan, ettei Aaltokaan täydellinen ollut. Sellaista Suutari eikä kukaan muukaan ole väittänyt.

Lakeuden Ristin akustiikkaan liittyvät ongelmat ovat tuttuja. Puhuminen vaatii mukautumista akustiseen tilaan. Sen sijaan musiikkikirkkona Lakeuden Risti on saanut hyvät arviot. Kanttori Aimo Kortesmäki tapasi kehua akustiikkaa, samoin professori Paavo Pohjola: ”Siellä ääni lähtee kauas ja on hyvä soittaa.”

Luterilainen kirkko on akustiikan osalta vaativa, koska sen pitää olla sekä puhe- että musiikkitila. Puhe vaatii lyhyttä jälkikaikua ja musiikki pitkää.

Viktor Klimenkolla ei siis mennyt putkeen. Saattoi olla huono päivä: baritoni ei jaksanut akustiikan haasteita päihittää. Tapaus tuo kuitenkin mieleeni Finlandia-talon intendentin Bengt Bromsin muistelut Helsingin lehtien vihamielisestä kirjoittelusta: ”…huono-onniset konsertoijat tarttuivat puolustuksekseen usein akustiikkaan viimeisenä oljenkortena. ”Jos vain akustiikka olisi toiminut, niin kyllä minä...”, ironisoi intendentti, jonka mielestä huippuesiintyjä pystyy muuntautumaan akustiikan mukaan.

Kun maailmankuulu Leonard Bernstein esiintyi Finlandia-salissa Wienin filharmonikkojen kanssa, kärttivät toimittajat ainoastaan akustiikan tuomiota. Mutta, mitä sanoi Bernstein: ”Ei huonompi kuin muuallakaan ja yleensä akustiikka on huono.”

Toki Alvar Aaltokin teki virheitä. Ihminen tekee. Jäin ihmettelemään sitä, miten Virpi Suutarin puhuttelevan ja informatiivisen elokuvan jälkeen katsojan mieleen nousee vain kasakkalaulajan vastoinkäyminen. Itse koin Aalto-dokumentin loistavana lisänä aikaisemmin tuotettuun laajaan Aalto-aineistoon. Harmittamaan jäi vain se, ettei Seinäjoki ole mukana koko kaupunkikeskuksen mahdilla. Dokkarissa esitellään pelkästään kaupungintalo.

Markus Aaltonen

Alvariania ry:n puheenjohtaja