Lukijoilta: Auta ikäihmistä verkko-ostoksissa

Verkkokaupan rooli on muuttunut entistä tärkeämmäksi, kun ihmisten liikkumista ja sosiaalisia kontakteja on jouduttu rajoittamaan. Ne tarjoavat ratkaisun ruoan ostamiseen verkosta, ja entistä useammat kaupat myös toimittavat kotiovelle ilman fyysistä kontaktia.

Vaikka ruoan nettimyynnin kasvu on ollut nopeaa, yli 60-vuotiaiden keskuudessa kasvu ei ole valitettavasti ollut aivan yhtä voimakasta. Me Matsmartilla olemme toimittaneet ruokaa kaikkialle Suomeen jo vuodesta 2017, joten olemme ehtineet kerätä paljon tietoa myynnistä eri ikäryhmissä.

Tammi–maaliskuussa kasvua oli 42 prosenttia. Suurinta kasvu oli erityisesti nuorempien asiakkaiden keskuudessa. Yli 60-vuotiaat tilasivat ruokaa verkosta “vain” 28 prosenttia enemmän kuin loppuvuonna.

Etelä-Pohjanmaalla yli 60-vuotiaiden ruoan ostaminen esimerkiksi Matsmartin kautta kasvoi vain prosentin, mikä on selvästi vähemmän kuin koko Suomessa keskimäärin. Myyntitilastomme eivät luonnollisesti kerro koko totuutta. Olemme haastatelleet ikäihmisiä, jotka ovat kertoneet saavansa ruokaostoksiin apua paikallisilta kauppiailta, sukulaisilta ja ystäviltä. Tämä on hieno asia.

Meidän verkkokauppiaiden tulee auttaa vanhempaa väestöä, jotka kaikkein eniten hyötyvät nettiostamisesta ja kotiinkuljetuksesta, oli kyse sitten viikon ruoista tai muiden välttämättömien tuotteiden hankkimisesta. Tämän takia perustimmekin Auta vanhaa ystävää -kampanjan, jonka tavoitteena on rohkaista kaikkia auttamaan lähipiirissä olevia ihmisiä pärjäämään arjessa.

Muistetaan siis olla paitsi tukena, myös digitukena lähimmäisillemme!

Michaela Böckelman

Matsmart