Lukijoilta: Baseball herättää mielikuvia

Ilkka-Pohjalaisessa (19.4.21) oli juttua baseballista. Haastattelu yllätti ja herätti monenlaisia tuntemuksia. Jymy Jussien puheenjohtaja Ossi Viljanen ja baseball-toimintaa käynnistävä Markus Blommendahl olivat toiveikkaita baseballin vetovoimaisuudesta ja mahdollisuuksista. Asiaa auttaa se, ettei Suomen Pesäpalloliitto suhtaudu enää kielteisesti olympialajiin, vaan näkee sen myös pesäpallotoimintaa elävöittävänä ja virkistävänä lisänä.

Seinäjokelaisilla ja Maija-Jussien otteluja seuranneille baseball tuli ilmiönä tutuksi mainion lukkarin Reksi Salon baseball-räpylän ansiosta. Baseball-räpylä oli Reksin tavaramerkki; hyvä sellainen. Reksi osti ensimmäisen räpylän legendaariselta pesäpalloilijalta ”Kallari” Ihalaiselta. Toisen Reksi hankki suoraan Amerikasta.

Baseball oli näkyvästi esillä myös Maila-Jussien Kanadan ja Amerikan matkan aikana keväällä 1978. Ensin vierailtiin Torontossa ja sen lähialueilla asuvien suomalaisten luona. Pesäpalloharjoituksia oli helppo järjestää, sillä tuolloin vielä monilla Kanadaan muuttaneilla oli pesäpallo verissä.

Baseball tuli iholle, kun siirryttiin New Yorkiin ja oltiin samalla baseballin suurseura New York Metsin vieraina. SMJ:n seurueeseen kuulunut kirurgi Antti Latvala opetti Metsin lääkäreille niksejä, miten urheiluvammoja voitiin tehokkaasti hoitaa kirurgisin toimenpitein. SMJ:n pelaajat ja johtokunnan jäsenet tutustuivat harjoitusten lomassa Broadwayn nähtävyyksiin.

Huippuhetki koettiin 5.4.1978, kun mentiin katsomaan baseballin mestaruussarjaottelua New York Metsin ja Toronto Blue Jaysin välillä. Omien merkintöjeni mukaan huomiota herätti ottelun kesto ja verkkaisuus. Kun toimitsija puhalsi pilliinsä, ottelu keskeytettiin mainoskatkojen ajaksi. Kiinnostavaa oli se, mitä tapahtui katsomossa, jossa oli kymmeniä tuhansia katsojia. Oli orkestereita, baareja, sanalla sanoen elämää. Kun ottelu taas jatkui, yleisö keskittyi sen seuraamiseen. Kotijoukkue voitti ottelun komealla kunnarilla 1-0.

Sain tehtäväkseni kirjoittaa baseballin Suomen läpimurrosta. Juttu julkaistiin ainakin SMJ:n juhlajulkaisussa vuonna 1992.

Kirjoituksessa arvelin, että baseball kehittyisi nopeasti pesäpallon rinnalla ja maajoukkue selviytyisi olympialaisiin saakka. Enemmän minua kiehtoi kuitenkin Maila-Jussien ja New York Metsin kohtaaminen.

Kirjoituksen mukaan Mets vierailee Seinäjoen uusitulla pesäpallostadionilla vuonna 2028. New Yorkin maailman tähdet ovat vaikeuksissa, mutta lopulta heidän ykköstähtensä – olympiavoittaja hänkin – sivaltaa valtavan lyönnin Ruukintien yli ja kiertää kunnarin.

Menestystä ja rohkeita tavoitteita Ossi Viljaselle ja kumppaneille.

Ilmari Ylä-Autio