Lukijoilta: Ikääntyneiden asumis- mahdollisuuksissa on puutteita

Olen kysellyt ja tiedustellut eri tahoilta ikääntyneille tarkoitettuja osaomistusasuntoja Seinäjoelta. Olen kuullut, että isommissa kaupunkeissa, kuten Tampereella ja Jyväskylässä on rakennutettu kokonaisia kerrostaloja, jotka on suunniteltu ja kehitetty ikäihmisten tarpeisiin. Meillä täällä Seinäjoella on erilaisia ikäihmisten palveluasuntoja, mutta ne ovat liian hintavia eläkeläisten tarpeisiin. Niitä asuntoja voi käyttää vain vuokrasuhteessa ja samalla on pakotettu ostamaan talon vähimmäispalvelut, vaikka ei kuntonsa vuoksi vielä erityisiä palveluja tarvitsekkaan.

Helsingissä toimii eläkeläisten asuntoyhtiö ”Loppukiri”, joka saavutti suuren suosion. Mahdollisesti on muitakin. Tuntuisi sopivalta hankkia itselleen osaomistusasunto. Naapureina olisi muitakin eläkeläisiä, olisi yhteisiä kokoontumis- ja kuntoilutiloja. Olisi jopa mahdollisuus saada käyttöönsä tilapäisesti vierashuoneen, kun omat lapset tulevat muualta tervehtimään. Ei tarvitsisi osoittaa lapsiaan hotelliin majoittumaan, koska itsellä on pienet tilat. Luulen että muutkin ikääntyneet olisivat tästä asiasta kiinnostuneita. Voisimme jopa osallistua taloyhtiön toimintaan apuna.

Seinäjoelle valmistuu kyllä runsaasti asuntoja, mutta ne ovat suunnatut lähinnä sijoittajille ja nuorille. Eläkeläisellä ei ole niihin varaa, vaikka oman asuntonsa on saanut myytyä. Eläkeläinen ei viitsi enää lainaa ottaa.

Toivoisin, että asia saisi laajempaakin kiinnostusta ja että kaupungin virkamiehet ja päättäjät toisivat esille käsityksensä asiasta.

>>>>>>> Stashed changes