Lukijoilta: Näin epidemia sammuu Suomesta

Koronaepidemia voidaan sammuttaa Suomessa. Tarvitaan kuitenkin oikeat päätökset ja oikeat välineet. Yksi oikea väline on tietylle osalle väestöä jaettava, tehtävään erityisesti suunniteltu hengitysilmansuodatin (ehkä noin 15 euroa/kappale).

Tämä hankinta on elvytysinvestointi. Tehokasta suodatinta käyttäen toteutetaan yksi tai useampi kolmen viikon mittainen, valtakunnallinen tai alueellinen kampanja. Tänä aikana kaikkien kansalaisten on tartunnalle alttiissa olosuhteissa käytettävä hengitysilmansuodatinta. Kun on kolmen viikon ajanjakso, jolloin virus ei lainkaan pääse siirtymään ihmisestä toiseen, epidemia sammuu itsestään.

Tällä tavoin epidemia voidaan sammuttaa ja oikein toimimalla pitää Suomen rajojen ulkopuolella niin kauan kuin täytyy. Kun rajat on suljettu ja epidemia on Suomessa sammunut, yhteiskunta voidaan avata kokonaan ja säästyy miljardeja euroja.

Tämä on mielestäni paras koronastrategia juuri nyt, kun epidemia Suomessa ei ole laaja, kuten THL:n vasta-ainetutkimus on osoittanut.

Tämän strategian toteuttamalla Suomi voisi näyttää mallia koko maailmalle siitä, kuinka korona sammutetaan muutamassa viikossa.

Yksi kaikkien puolesta