Lukijoilta: Sote-uudistus uhkaa kuntien taloutta ja itsehallintoa

Olen aikaisemmissa kirjoituksissa (viimeksi IP 8.4.2021) tuonut esiin hallituksen sote-uudistuksen pullonkaulat ja uhan kuntien verotuksen kiristymiselle.

Komitea totesi, ettei maakuntaveroa tule säätää hyvinvointialueiden rahoittamiseksi. Parlamentaarinen työryhmä puolestaan katsoi, ettei edellytyksiä monialaiselle maakuntahallinnolle ole olemassa.

Hiljaisuus soten ympärillä on päättynyt hallituksen epäonnistuneen puoliväliriihen jälkeen. Keskusta, joka on ajanut maakuntahallintoa ja hyvinvointialueiden aikaansaamista, on kääntämässä maakuntaverolle selkänsä. Kansanedustaja Markus Lohi jätti maakuntaverokomiteassa eriävän mielipiteensä. Nyt hän onkin nyt sitä mieltä, että maakuntaveron säätämiseen liittyy monia vaikeuksia.

Sen sijaan sosiaalidemokraattien Sirpa Paatero ja vasemmistoliiton opetusministeri Jussi Saramo ovat sitä mieltä, että maakuntavero on säädettävä. Molemmat pitävät maakuntaveroa tärkeänä; Saramo uhoaa, että ellei tule maakuntaveroa, ei tule soteakaan. Vihreät liputtavat maakuntaveron puolesta.

Varsinainen poliittinen pommi, joka saattaa ajaa sote-uudistuksen umpikujaan, saatiin 9.5.2021, kun Matti Vanhanen yllättäen muutti kantansa ja ilmoitti, että maakuntaveron säätämiseen liittyy suuria ongelmia. Vanhanen on kuitenkin sitä mieltä, että sote-uudistus tule rahoittaa ”valtion kassasta”.

Kuntaliitto on sitä mieltä, että sote-uudistuksen rahoitus kaatuu jossain vaiheessa kuntien kontolle, joten uudistuksesta tulisi luopua.

Ellei hallitus luovu uudistuksesta, on kuntavaalit erinomainen paikka viestittää hallitukselle, ettei sote-uudistusta eikä maakuntaveroa tarvita. Kunnilla on hyvät mahdollisuudet tehdä tarvittavat uudistukset. Sote-uudistus kiristää verotusta, on uhka kuntataloudelle ja kuntien itsehallinnolle.

Ilmari Ylä-Autio

kuntavaaliehdokas (kok)