Lukijoilta: Yhteisöllisyys, välittäminen ja kannustaminen tärkeitä

Lapset ja nuoret saivat kevättodistukset tänä keväänä aurinkoisessa säässä. Useampi lapsi ja nuori varmasti jännittivät todistuksen arvosanoja.

Mielestäni arjen taidoilla on myös iso merkitys lapsen ja nuoren elämässä. On tärkeää vastata toisten ihmisten toivottamaan tervehdykseen ja auttaa kaveria, kun hän tarvitsee apua sekä puolustaa kaveria kiusaamistilanteissa. Meidän ihmisten tärkeä tehtävä on auttaa toisiamme. Ensiarvoisen tärkeää on yrittää parhaansa ja saada olla oma itsensä. Vielä tärkeämpää on tulla joka päivä kouluun ja kertoa jos jokin asia omassa tai kaverin elämässä murehduttaa.

Meidän aikuisten tärkeä tehtävä on opettaa lapsille ja nuorille, että heidän mielipiteillään on merkitystä. Näin he ymmärtävät, että he ovat hyviä juuri sellaisena kuin ovat. Lasten ja nuorten täytyy saada unelmoida ja uskaltaa kertoa ääneen rohkeimmatkin haaveet ja unelmat. Kuinka tärkeää on, että nuorilla on haaveita jatko-opinnoille ja työelämään. Yhtä tärkeää on löytää taiteellisten lasten ja nuorten vahvuudet. Aina ei tarvitse olla hyvä missään, aivan tavallinenkin riittää. Vielä tärkeimpiä taitoja ovat käytöstavat, esimerkiksi kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan. Tärkeää on olla ihminen ihmiselle, tuntea ja kokea empatiaa.

Elämässä on tärkeää elämisen taito, itsestä ja toisista ihmisistä välittäminen. Toivon, että lasten ja nuorten erityisosaaminen huomataan ja heille annetaan positiivista palautetta. Varmasti jokainen lapsi ja nuori on yrittänyt parhaansa tänä lukuvuonna.

Oikein ihanaa kesälomaa kaikille, haaveilkaa ja kurkottakaa tähtiin!

Kun uskoo unelmiin, alkaa kasvaa niitä kohti.

Kirsi Kunnari

Kuntavaaliehdokas (sdp)

Seinäjoki