Pääkirjoitus: Äiti itki ja lauloi lapsensa juhlia varten

Pitkin kesää sain osallistua useisiin ylioppilasjuhliin. Kaikissa oli hyvää ohjelmaa.

Erityisesti mieleen on jäänyt eräs koskettava ja tilanteeseen osunut laulu. Vaikutuksen teki myös esiintyjän rohkeus ja varmuus kovassa paikassa.

Kyseessä oli juhla, jossa äiti ensin puhui ja sitten lauloi kitaran säestyksellä 19-vuotiaalle pojalleen. Kappale oli Abbaa, Slipping Through My Fingers. Laulu kertoo lapsen nopeasta kasvamisesta ja kotoa lähtemisestä sekä irti päästämisestä.

Äidin esiintyessä päivänsankari istui nojatuolissa yo-lakki päässään. Taisi miehellä alahuuli vähän väpättää. Äiti sen sijaan oli tyyni ja vakaa kuin Routakallion pystysuorin seinä. Hän keskittyi tarinaan, lauloi kauniisti ja vahvasti. Muistan ihmetelleeni suoritusta. Eikö tuossa paikassa olisi pitänyt äänen särkyä ja kyyneleiden vieriä?

Myöhemmin äiti kertoi, että ennen juhlia hän itki ja lauloi kappaleen läpi niin monta kertaa, että tuli sille immuuniksi. ”Poisitkeminen” oli kuulemma ainoa keino selvitä esityksestä kunnialla.

Juhlan päätteeksi vieraskirjan kyljessä oli jaossa laulun sanat englanniksi ja suomeksi. Mainio ajatus. Kaikki vanhemmat vieraat eivät ehkä täysin ymmärtäneet tekstiä englanniksi ja mukava se oli lukea vielä muidenkin.

Jos sallitte, siteeraan käännöksen paria värssyä. Teksti kuvaa hyvin sitä haikeaa syyllisyyttä, jota moni vanhempi kantaa, vaikkei tarvitsisikaan. Samalla se muistuttaa, että lapsista kannattaa nauttia niin kauan – sen lopulta lyhyen hetken – kun he ovat kotona.

”Unta vielä silmissämme, hän ja minä aamiaispöydässä

hädin tuskin hereillä annan arvokkaan hetken

lipua ohi

kun hän on mennyt tunnen outoa melankoliaa

ja hieman syyllisyyttä, jota kieltää en voi

Mitä tapahtui ihanille seikkailuille

ja ne kaikki paikat, minne suunnittelin meidän

matkustavan

no, jotain tehtiinkin, mutt’ suurinta osaa ei

ja miksi, en voi käsittää

Aika valuu kuin hiekka sormieni väleistä

yritän tallentaa joka hetken mitä tunsimme silloin

Aika valuu kuin hiekka sormieni väleistä

näenkö oikeasti mitä mielessäsi liikkuu

Aina kun luulen pääseväni kärryille

jatkat vain kasvamistasi

aika valuu kuin hiekka sormieni väleistä.”

Tero Hautamäki

toimittaja