Pääkirjoitus: Ilmajoki framille hyvässä ja pahassa

Ilmajoki on ollut viime viikkoina esillä niin hyvässä kuin pahassa.

Toukokuun lopuksi Ilmajoella päätettiin toteuttaa ylioppilaiden nerokas drive in -lakitus, joka jäi taatusti mieleen kaikille, jotka valkolakkinsa sitä kautta saivat.

Asiasta uutisoitiin valtakunnallisesti, ja Ilta-Sanomia myöten muistettiin mainita, että uutisen kertoi ensimmäisenä Epari-lehti. Iloiset lomaterveiset jutun tehneelle toimittajalle, Virpi Kupiainen-Ämmälälle!

Kun drive in -pöhinästä oli nautittu hetken, tuuli lakialta kääntyi vastaiseksi. Ilmajoelta kiiri toinen harvinainen uutinen, joka myös ylitti valtakunnan kynnykset. Ilmajoki-lehden päätoimittaja Terhi Pirilä-Porvali oli irtisanoutunut, koska kokemuksensa mukaan oli joutunut sensurointiyritysten kohteeksi paitsi ulkoa, myös oman lehtitalonsa sisältä päin.

Sellaisessa tilanteessa on aika vaikea nähdä edellytyksiä työn jatkamiselle. Päätöksissään rohkean journalistin ei tarvitse katua lähtöään, sillä osaajille on aina ottajia.

Nyt on vielä puoli vuotta aikaa jännätä, millainen on vuoden 2020 seuraava iso uutinen Ilmajoelta. Haluan veikata, että se on jotakin positiivista, kuten vaikkapa Kossun superpesismestaruus.

Sen tiedän, että ensi kesänä Ilmajoesta kirjoitetaan taas ja paljon kaikissa kanavissa. Silloin Musiikkijuhlilla saa ensi-iltansa uusi ooppera Hiljaiset perivät maan. Teos käsittelee poliittista ajanjaksoa kesällä 1930, jolloin lapuanliike oli voimakkaimmillaan.

Tulevalla oopperalla on huipputekijöitä, kuten libreton kirjoittaja ja ohjaaja Tuomas Parkkinen, suurella sydämellä tunteva sivistynyt mies.

Hän pystyy näkemään sinimustan aatteen takana seisoneiden pohjalaisten pelon ja turhautuneisuuden ja tarjonnee väkivallan lääkkeeksi rakkautta.

Ensi kesän Musiikkijuhlia ei voi jättää väliin.

PS. Ylläoleva teksti taitaa olla kolmeen kuukauteen ensimmäinen, jossa en maininnut sanaa korona. Vaikka tilanne on nyt valoisa kuin suvinen yö, se voi muuttua. Veisataan siis vanha virsi käsien pesusta ja turvaväleistä.

Tero Hautamäki,

päätoimittaja