Pääkirjoitus: Jos pelkäisi sopivasti ja uskaltaisi elää

Viimeksi tällä palstalla uhosin poikkeavani viikonloppuna Vaasaan ja Pohjanmaan museoon. En poikennut. Jänistin. Pelkäsin astua Suomen tämän hetken koronapääkaupunkiin.

Painoin ohitustietä Raippaluotoon. Varmuuden vuoksi kauppaan oli pysähdytty jo Isossakyrössä. Ostoslistasta huolimatta sinappi loisti poissaolollaan. Suomalainenhan on sillä tavalla ankea, ettei voi paistaa makkaraa ilman sinapin preesensiä. Näin ollen lauantain tärkein työ oli ajaa till Tarmo i Södra Vallgrund.

Koronatietoisuus oli 30 kilometrin päässä Vaasasta korkealla tasolla. Ellen väärin vakoillut, 9/10 asiakkaasta käytti maskia. Me tosin taisimme olla ainoat, joilla oli lisäksi kumihanskat.

Epäilys iski mökillä kun kassia alettiin purkaa ilman hanskoja. Entä jos kaupassa joku koronaistunut oli ehtinyt koskea valitsemaani riisifruttiin? Nyt käpäilin purkkia paljain käsin. Muovipinnalla virus voi elää päiviä...

Niinpä. On mahdoton tietää missä näkymätön piikkipallo milloinkin luuraa. Se on kylmä fakta, joka pitää vain hyväksyä.

Onneksi perusterve ihminen yleensä kestää koronan hyvin. Tuttavapiirissä on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuva kaiffari, joka keväällä sairasti koronan vain kuumeella ja nuhalla. Valitettavasti löytyy myös kaveri, jolle korona löi jälkitautina astman.

Mökillä lottokuponkia näppäillessäni mietin, kuinka ikävää lottoa maailma nyt pelaa. Onneksi hyviä arpoja on paljon enemmän kuin huonoja.

Kunhan noudattaa rajoituksia, pitää itsestä ja toisista huolta ja tiedostaa riskiryhmät, voi elämää jatkaa varsin normaalisti. Korona suattaapi pysyä kuvioissa vielä pitkään. Siksi on paras opetella rinnakkaiseloon sen kanssa.

Pelätään sopivasti, muttei liikaa. Uskalletaan myös elää.

Tero Hautamäki

päätoimittaja