Pääkirjoitus: Korona iski parhaaseen katseluaikaan

Tanssii tähtien kanssa on yksi Suomen suosituimpia televisio-ohjelmia. Sitä seuraa arviolta noin miljoona suomalaista.

Heistä monikaan ei ehkä ole sen kummemmin tiennyt ketään koronaan sairastunutta ennen kuin nyt. Nyt kaikki tietävät, kuinka kisan suosikki, Niklas Hagman, sairastui koronaan ja joutui jäämään pois viimeisistä lähetyksistä.

Ikävä sattumus vesitti enemmän tai vähemmän koko kilpailun. Hagman ja hänen tanssiparinsa Kia Lehmuskoski olisivat todennäköisesti voittaneet ja aivan ansiosta.

Monia harmittaa – toivottavasti myös vähän pelottaa. On syytä pelätä näkymätöntä tautia, joka katkaisi voittajan matkan palkintopallille.

Ensin Hagmanin oireina alkoivat lämpöily ja voimattomuus. Sitten iski väsymys ja kipeät lihakset. Seuraavaksi lähtivät maku- ja hajuaisti. Väsymys sen kuin syveni. Kertomusten mukaan Hagman hengästyi, kun yritti varovasti kulkea portaita ylös ja alas.

Hitto vie. Jos hyväkuntoinen ex-jääkiekkoilija ja tanssitykki, 40 vuotta, saa yhtäkkiä sellaisen taudin, että hengästyy portaissa, mitä samanmoinen sairastuminen tekisikään tällaiselle 51-vuotiaalle keskivertokuntoilijalle – saati hänen iäkkäille vanhemmilleen tai sukulaisilleen?

Se veisi jokaisen meistä kanveesiin, mutta pahimmillaan se voisi viedä jotkut paljon kauemmas, tavoittamattomiin.

Toivon Niklas Hagmanille pikaista paranemista. Hän on tanssikilpailun henkinen voittaja joka tapauksessa.

Kansanterveydellisestä näkökulmasta Hagmanin tartunnalla on hyväkin puolensa. Hänen sairastumistaan THL, STM ja koronanyrkit kautta maan saavat vielä kiittää. Tapaus Hagman nimittäin sai ihmiset taas varuilleen.

Se oli tarpeellinen muistutus siitä, kuinka ikävän taudin kanssa olemme tämän talven tekemisissä.

Tero Hautamäki

päätoimittaja