Pääkirjoitus: Nuoret, juhlikaa niin, ettei tule kotiarestia

Kummitytön ripille pääsyä juhlittiin sunnuntaina Jurvassa. Konfirmoitavien iloa oli ihana seurata. Yksi teini-iän odotetuimmista etapeista oli ohi. Lapsuus takana, nuoruus ja elämä edessä.

Juhlat tuntuivat tavallistakin ainutlaatuisimmilta siksi, ettei niiden päivämäärää keväällä kirjoitettu kalenteriin yhtä mustalla tussilla kuin aiemmin ripitettyjen kummilasten kohdalla on tehty. Koronakesinä on jännitetty, pystytäänkö leirit ja konfirmaatiot järjestämään suunnitelmien mukaisesti.

Kotikunnassani Ilmajoella ei ole pystytty. Meillekin kolahti rippijuhlakutsu postilaatikkoon, mutta parin päivän päästä tuli viesti juhlan peruuntumisesta. Uudesta konfirmaatiopäivästä ei ollut tietoa. Tämä ei tietenkään ole seurakunnan syy, vaan pikkuruisen koronaviruksen, jonka aiheuttama murhe tuntuu koskettaneen lähes jokaisen paikkakuntalaisen elämää.

Ilmajoella rippileirejä on peruttu peräti neljä. Niille olisi osallistunut kymmeniä nuoria. Lisäksi on satoja ihmisiä, jotka ovat pettyneiden teinien vanhempia, sisaruksia, mummeja, kummeja tai ainakin tutun tuttuja. Kakkujen tekijät, pitopalvelut, juhlapaikkayrittäjät ja esimerkiksi kampaajat ja kynsiteknikot ovat joutuneet vetämään viivat jo tehtyjen varausten päälle. Ilmajoen terveyskeskuksen työntekijät ovat olleet lujilla tavoitellessaan kymmeniä altistuneita nuoria asettaakseen heidät karanteeniin.

Omassa lähipiirissäni ikävän puhelun sai muutama nuori. On ollut kurjaa seurata, miten pitkiltä 14 karanteenipäivää tuntuvat. On kesäloma, helle, vapaus, nuoruus – ja koronan langettama parin viikon kotiaresti.

Meillä aikuisilla monet vuodet ovat vuosia muiden vuosien virrassa. Nuoret rippikouluikäisistä ylioppilaisiin sen sijaan ovat menettäneet koronan takia monia ainutlaatuisia kokemuksia, jotka kuuluvat tiettyyn aikaan ja ikään eikä niihin voi myöhemmin palata.

Vanhojen tanssit, penkkarit ja Gaudeamus igitur -laulun kuuleminen arvokkaissa ylioppilasjuhlissa ovat monelle nuorelle ainakin osasyinä lukioon menoon. Nyt tapahtumia ei ole voitu järjestää perinteiseen malliin. Koronan takia elämänkokemusten listalta jäävät puuttumaan viimeisen peruskouluvuoden gaalat, kesävaihdot ulkomaille, kokonaiset vaihto-oppilasvuodet, Interrail-lipulla tehtävät reppureissut ja paljon muuta.

Tämän takia olen iloinen etenkin nuorten puolesta, että kesän festivaaleja pystytään viime vuodesta poiketen nyt järjestämään. Nuoremman väen festariksi profiloituneen Solar Soundin portit avautuvat perjantaina. Sää näyttää täydelliseltä. Nuoret, nauttikaa kesästä ja elämästä!

Kukkahatutäti kuitenkin muistuttaa, ettei edelleenkään saa juoda energiajuomaa samasta tölkistä, halailla jälleennäkemisen riemusta tai tungeksia suurimmankaan idolin keikan aikana lavan edessä. Juhlikaa, mutta vastuullisesti, että muutkin kesän festarit pystytään järjestämään ja kaikilla on kivaa.

Virpi Kupiainen-Ämmälä

toimittaja