Pääkirjoitus: Officerotta haluaa nyt 2,5 päivää etänä

Se päivä oli iloinen, ja nyt se on jo huominen.

Noin voisi mukailla lastenlaulua, jos rallattelisi etätöiden päättymisestä ja työpaikoille paluusta. Meillä I-Medioissa maanantai oli ensimmäinen päivä, kun väkeä taas vaelsi Koulukadulle sankempana sakkina.

Ihmisillä oli hymy herkässä ja asiaa toisilleen. Eräs pomo totesi juoneensa puoleen päivään mennessä jo viisi kuppia kahvia, koska tavattavia oli niin paljon ja kahvilassa jengiä tuli vastaan solkenaan.

Taisi siellä olla toinenkin ääripää. Ainakin luullakseni havaitsin henkilön, josta ehkä kenties saattoi melkein aavistaa, että hän olisi ollut paikalla mieluummin etänä.

Yhtä kaikki, ilmassa oli sellaista pitkältä kesälomalta paluun tunnelmaa. Paluun teki myös pitkään poissaollut ilmiö – yhtä henkeä isommat lounasporukat. Mikäpä sen parempi juttu kaupungin ravintolayrittäjille.

Viimeiset puolitoista vuotta Suomi on tehnyt etätöitä siellä missä on suinkin pystynyt. Uusi tapa on ollut niin tehokas, ettei paluuta vanhaan ole.

Moni yritys aikoo jatkaa tästä eteenpäin hybridimallilla. Viikko suunnitellaan ja jaetaan järkevästi lähi- ja etätyön kesken. Kun hybridimalli toimii, kaikki voittavat: työ, työntekijä ja työnantaja.

Nälkä uuden yhdistelmän perään on kova. Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset konttorirotat haluavat tehdä joka toisen työpäivän etänä eli 2,5 päivää viikossa.

Ennen koronaa Suomessa tehtiin etätöitä alle päivä viikossa.

Toimistoimmeisille tutkimuksen teettäneen JLL:n johtaja Sofia Jakas arvioi, että työntekijöille mahdollisuus tehdä työtä hybridinä on jatkossa palkkaakin tärkeämpi kriteeri työpaikan valinnassa.

“On rekrytointivaltti, jos työnantaja joustaa työtavoissa niin ajan kuin paikankin suhteen”, Jakas sanoo.

Jos tutkimusta on lisää uskominen, toimistoille on syntymässä uusi tarkoitus. Työpaikalle tullaan yhä harvemmin puurtamaan omiin oloihinsa. Sen sijaan toimistolla tehdään yhteistyötä, ratkaistaan ongelmia tiimin kanssa ja verkostoidutaan, mikä kaikki tukee urakehitystä.

Suomalaiset office ratsit toivovat toimistolta lisää luovan työn tiloja (60% vastaajista), keskittymistä tukevia tiloja (59%), tiimityöskentelytiloja (51%), yhteisöllisiä tiloja (47%), luontoon liittyviä tiloja (46%) ja harrastetiloja (28%).

Veikkaan, että näillä näppäimillä, kun työntekijöistä aletaan kohta tosissaan kilpailla, aika moni firma pohtii, tukevatko heidän tilansa uusia työnteon ideaaleja.