Pääkirjoitus: Oho! Valo desinfioi vessoja Vauhtiajoilla

Seinäjoella tehdään historiaa viikonloppuna. Asia liittyy torstaina alkaviin Vauhtiajoihin. Koronan kurittamassa tapahtumassa nimittäin kokeillaan desinfiointitapaa, jota ei mitä todennäköisemmin ole koskaan aikaisemmin missään maailman kolkassa käytetty yksittäisessä tapahtumassa.

Kyseessä on pinnoite, jota sumutetaan pöytiin, tuoleihin, tarjoiluopisteisiin, vessoihin ja kaikkin mahdollisiin pöpöpesiin. Kolme vuotta sitten kehitetty tuote ei näy eikä tunnu, mutta pystyy tutkitusti vähentämään pinnoilla elävien virusten ja bakteerien määrää pysyvästi. Ihmeaineen teho perustuu nanoteknologiaa hyödyntävään valokatalyysiin. Suihkutettu pinta desinfioi itseään koko ajan kun siihen kohdistuu valoa. Aineen teho kestää vuoden.

Ennen koronaa pinnoitetta on käytetty lähinnä korkeaa hygieniaa vaativissa paikoissa kuten sairaaloissa ja hoivakodeissa. Koronakeväänä suomalaisen Nanoksi Finlandin kehittämän tuotteen kysyntä räjähti käsiin. Pinnoitteen avulla hygieniatasoaan ovat halunneet nostaa esimerkiksi Särkänniemi, Korkeasaari, Muumimaailma sekä sisäleikkipuistot.

Koronaepidemian pitkittyessä pinnoitetta on tilattu myös kauppoihin ja konttoreihin. Tilauspiikkiä odotellaan loppukesälle, kun etätöistä lähisorvin ääreen palaaville halutaan rakentaa mahdollisimman turvallinen työympäristö.

Ei ihme, sillä pinnoite kuulostaa ainakin omiin korviini lähes taivaan lahjalta, jonka avulla koronaepidemiaa voidaan hillitä merkittävästi. Nanoksi Finlandin toimitusjohtaja Jukka Laks sanoo, ettei voi luvata, että pinnoite pysäyttäisi koronaviruksen etenemisen kokonaan. Jos tuote kuitenkin hillitsee pandemiaa edes vähän, puhutaan valtavista säästöistä niin yksittäisillä työpaikolla kuin koko yhteiskunnassakin.

Sadan neliön toimistotilan kosketuspintojen pinnoittaminen maksaa tonnista kahteen. Helsingin rautatieaseman käsittelyn hintalappu olisi mutamia kymmeniä tuhansia euroja. On heppo laskea, että esimerkiksi työpaikoille tehty käsittely maksaa äkkiä itsensä takaisin vähentyneinä siivouskuluina ja vielä nopeammin silloin, jos pinnoitteen ansiosta säästytään yhdenkin työntekijän saamalta tartunnalta ja siitä aiheuvalta sairaslomajaksolta.

Julkisten tilojen pinnoittamisen hyödyt näkyisivät nopeasti esimerkiksi terveydenhuollon kustannuksina. Vaaka kallistuu pinnoitteen puolelle entistä enemmän, jos huomioidaan, että se suojaa koronan lisäksi esimerkiksi influenssalta ja pintojen kautta helposti leviävältä norovirukselta.

Valokatalyysi on yli sata vuotta vanha keksintö, mutta vasta nyt se on pystytty valjastamaan tavallisten tallaajien hyödyksi. On ihan mahtavaa, että se tapahtui Suomessa. Hatunnosto Vauhtiajoille, joka haluaa kaikin mahdollisin tavoin tehdä alueen kesän ainosta isosta musiikkifestarista mahdollisimman turvallisen.

Virpi Kupiainen-Ämmälä