Pääkirjoitus: Onko hiihto kansalaistaito vai pakkopulla?

Koululaiset ja opiskelijat viettävät tällä viikolla hiihtolomaa. Kun koulua ei ole, on aikaa ulkoilla. Aurinko on talvilevon jälkeen jaksanut paiskia hommiaan ja luntakin on vielä riittävästi pihaleikkeihin.

Vaikka kyse on hiihtolomasta, laduilla ei ole tungosta. Kun kouvolalainen voimistelunopettaja Santeri Hirvonen ehdotti hiihtolomaa kevätkauden opintojen katkaisijaksi vuonna 1926, tilanne oli toinen. Silloin hiihtäminen oli kansalaistaito. Moni sivakoi suksilla kouluunkin. Varsinkin ensimmäisten omien suksien saaminen oli mieleenpainuva hetki. Seuraavat menopelit paljastuivat kouluvuosina usein joulupukinpussista.

Omassakin lapsuudessani jokaisella oli sukset. En koskaan ole ollut urheilullinen, mutta silti osallistuin oman kylän hiihtokilpailuihin. Isä voiteli sukset. Vaikka voittoa ei koskaan tullutkaan, palkinnoksi sai ruusupäisen kahvilusikan.

Omia lapsia ladulle on vaikea saada. Tavallisesti muksut hiihtävät koulussa muutaman kerran vuodessa. Jos valita saa, liikuntatunnin ohjelmaksi otetaan mieluummin slalomlaskettelu tai kävelylenkki.

Sama tilanne on monessa muussakin perheessä. Kun hiihto ei kiinnosta, vanhemmat eivät halua ostaa lapsilleen suksia ja monoja vain muutamaa liikuntatuntia varten. Tähän heitä ei voi edes velvoittaa, sillä peruskoulun on oltava kaikille ilmainen. Onneksi monessa koulussa on jo lainavälineitä, joiden ansiosta jokainen voi edes kokeilla perisuomalaista lajia. Hiihtämättömyydessä kun ei läheskään aina ole kyse siitä, etteikö lapsi haluaisi hiihtää, vaan siitä, ettei osaa hiihtää, koska ei ole saanut tilaisuutta harjoitella.

Hiihto-opetus on viime vuosikymmeninä ollut lähinnä koulujen varassa. Suomalaisten ihmetykseksi hiihto poistettiin opetussuunnitelmasta vuonna 2016. Tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, ettei liikuntatunneilla enää hiihdettäisi. Opetussuunnitelmassa tavoiteltavina taitoina ovat nyt esimerkiksi tasapainon ylläpitäminen ja liukuminen liukkailla pinnoilla. Hiihto sopii näiden treenaamiseen erinomaisesti. Totta on kuitenkin se, että nykyään peruskoulun ja varusmiespalveluksenkin voi läpäistä pistämättä monoja jalkaan kertaakaan.

Seinäjoella ja lähialueilla on hyvät hiihtomahdollisuudet. Seinäjoen latuverkoston ylläpitäjille on sadellut kiitoksia Eparin Ruusut ja risut -palstallakin. Tässä yhteydessä voisin lähettää ruusupuskan opettajille, jotka perehdyttävät jälkikasvuamme sivakoinnin saloihin. Kotona opettajia ei välttämättä ole, sillä alamme elää aikaa, jossa muksujen vanhemmatkaan eivät enää osaa hiihtää.

Vaikka hiihto vielä onnistuisikin, matka katkeaa ainakin meillä voiteluun. Mahtisiko opetussuunnitelmaan vielä vanhemmille tarkoitettu kurssi välinehuollosta? Oli ikä mikä hyvänsä, hiihtointo loppuu äkkiä, jos sukset lipsuvat tai eivät luista mihinkään.

Virpi Kupiainen-Ämmälä

toimittaja

>>>>>>> Stashed changes