Pääkirjoitus: Pääsiäissaunassa tutustuin kateuteen

Pääsiäisenä saunoin ahkerasti, joka ilta. Jos olen yksin saunassa, saatan toisinaan lukea lehtiä. Joku voi pitää sitä huonona saunakulttuurina. Saa pitää.

Lauantaina unohtui melkein heittää löylyä, kun tutustuin Helsingin Sanomien mielenkiintoiseen juttuun kateudesta. Aihe on varmasti jokaiselle tuttu, mutta yleisesti vaiettu.

Jutussa oli haastateltu 15 suomalaista ja annettu heidän kertoa ajatuksiaan ja kokemuksiaan kateudesta. Lopuksi jokainen sai piirtää kateudesta kuvan.

Mukana oli julkkiksia ja taviksia. Kukaan ei ollut päässyt kateudelta karkuun.

Jutussa nousi esiin myös pohjalaisuus kuvattaessa kahdenlaista kateutta:

”Pohjanmaalla kateus on sitä, että kun naapuri ostaa uuden auton, pitää itse ostaa vielä hienompi. Mutta kun ostaa uuden auton Itä-Suomessa, naapuri toivoo, että se menee rikki.”

En usko, että itäsuomalaiset olisivat noin alhaisia. Enkä usko, että pohjalaiset olisivat noin höppänöitä – paljastaisivat tunteensa naapurilleen suoraan ja saman tien.

Tuossa tilanteessahan voittaja on naapuri, joka sai pohjalaisen myöntämään kateutensa ja tuhlaamaan uuteen autoon, vaikka vanha oli juurikin hyvä. Sitä paitsi rahat piti laittaa keittiöremonttiin tai perheen lomamatkaan, joita naapuri olisi joutunut kadehtimaan.

Kun kateus iskee, tunne on hyvä tiedostaa. Siinä voi sitten velloskella tunnin–pari tai vaikka koko päivän. Kylvettyään itsensä vihreäksi voi vähitellen nousta pinnalle ja keskittyä taas omaan hiihtoon.

Urheilija Lotta Hintsa toteaa, kuinka kateus on energiasyöppö: ”Jos vilkuilet, miten muut tekevät, se kuluttaa automaattisesti energiaa ja on pois omasta potentiaalista.”

Lisäksi Hesarin jutussa mainitaan ihmisryhmä, joka ei yleensä kadehdi toisiaan – yrittäjät. He tietävät, että jos joku menestyy, takana on armoton työmäärä ja ainakin jonkin verran uhrauksia.

Silloin menestys on ansaittua ja kunnioitettavaa, ja sitä on turha kadehtia. Viisas keskittyy omiin hommiin ja miettii, miten viedä tekemisiään eteenpäin niin, että voi olla itseensä tyytyväinen.

Kaikkea ja kaikkia voi tietysti kadehtia – jos vain on aikaa ja harrastuneisuutta. Harjaantunut ja monipuolinen kadehtija voi ajaa itsensä vaikka miten huimiin sfääreihin.

Samalla voi tietysti miettiä, onko toksinen tila ihmiselämän tavoiteltavin olomuoto, vai hukkaako siinä vain itseään aivan suotta.

Tero Hautamäki

Päätoimittaja