Pääkirjoitus: Pia oli kaiken-takana-on-nainen -nainen

Mikä nyt halpaa olisi, mutta kalliit ovat ainakin laulujen lunnaat.

Se käy selväksi paljon puhutusta uutuuselokuvasta Olen suomalainen. Kari Tapion elämästä kertova kaksituntinen tulee teattereihin perjantaina ja on katsomisen arvoinen.

Elokuva on sekä viihdyttävä että inhorealismissaan ahdistava. Se on kaunistelematta kerrottu tarina laulajasta, joka jahtasi unelmaansa kauan. Saavutettuaan paljon hän tuhosi saman verran kaatamalla viinaa kurkkuseen, olipa matkalla Turkkuseen tai minne vain.

Tämän lehden sivulta 18 voit lukea pääosaa esittävän Matti Ristisen, tuon Seinäjoen vävyn, ajatuksia ”Klabbin” cowboy-buutseihin hyppäämisestä. Samassa jutussa pääsee ääneen myös Joona Jalkanen, Kari Tapion kolmesta pojasta nuorin. Hän jakaa lukijoille yhden ei-niin-kauniin-muiston isästään ja Seinäjoesta vuodelta 1983.

Kari Tapio (1945–2010) teki älyttömästi duunia kiertämällä ympäri Suomen keikoilla. Älytöntä duunia hän teki kiertäessään osan paikoista heti perään ilmaiseksi. Miksikö? No, ilmaiskeikat piti tehdä omaan piikkiin korvaukseksi siitä, että oli missannut sovittuja esiintymisiä tillintallin tähden.

Rujon ryyppäämisen ohella elokuva on onneksi vielä enemmän rakkaustarina pitkästä avioliitosta, joka täysin käsittämättömästi kesti pahimmatkin tötöilyt.

Kari Tapion puoliso, Pia Viheriävaara (1947–2015), oli juuri sellainen kaiken-takana-on-nainen -nainen, jollaisen saaminen omalle puolelle taitaisi pelastaa kenet tahansa. Karilla kävi tuuri. Pia puski puolisoaan eteenpäin läpi harmaan kiven, eikä antanut tämän päästää irti unelmastaan, vaikka mies itse oli siihen jo valmis.

Minulle elokuvan ABC-kiria kiteytyy kolmeen kohtaan:

A) Jahtaa unelmiasi, pieniä ja suuria, olit minkäikäinen hyvänsä. Unelmat pitävät elämässä kiinni.

B ) Ole tarkkana kupittelun kanssa. Hae apua, jos siltä yhtään näyttää. Toivottavasti kenenkään ei tarvitse rypeä kuten tähtilaulaja Jalkanen rypi.

C) Rakasta itseäsi ja toistasi siinä vaikeammassakin paikassa. Helppo sanoa, työläs näyttää toteen.

En ole ollut Kari Tapion fani, mutta ahkerana autoradiokuuntelijana tunnistin jokaisen elokuvassa soivan laulun. Aika moni on aiheesta minuakin paremmin selvillä, sillä Kari Tapion levyjä on myyty lähes miljoona kappaletta.

En ole myöskään ennustaja, mutta luulen, että tätä elokuvaa käydään katsomassa paljon.

Tero Hautamäki

Päätoimittaja