Pääkirjoitus: Sähköpotkulauta on kaikkien kaveri

Kesälomareissuilla tutustuin mielenkiintoiseen ilmiöön. Isojen kaupunkien kuten Helsingin, Turun ja Tukholman kaduille oli ilmestynyt valtavat määrät sähköpotkulautoja. Samanlaisia menopelejä oli niin paljon, että arvasi heti, että yksityishenkilöiden omaisuudesta ei ole kyse. Tarkempi tutustuminen osoitti, että sähköpotkulaudat ovat muutaman yrityksen omaisuutta, mutta kuka tahansa voi vuokrata ne käyttöönsä.

Homma sujui melko helposti. Sähköpotkulautoja oli niin paljon, ettei niitä tarvinnut etsiä. Ne sai ottaa käyttöönsä mistä tahansa ja jättää mihin tahansa.

Vuokraaminen sujui kännykään ladatun sovelluksen avulla. Myös maksaminen hoitui puhelimella. Laudan käyttöön otosta rapsahti euron lasku, ajominuutista laskutettiin muutamia kymmeniä senttejä.

Meidän perhe kokeili lautailua ensimmäisen kerran Tukholmassa, jossa jälkikasvu kyllästyi kävelemään nähtävyydestä toiseen. Sähköpotkulaudan kanssa siirtymät sujuivat mukavasti jo uutuudenviehätyksenkin takia.

Sähköavusteinen liikkuminen ei ollut kuitenkaan vain lasten juttu. Pukumiehet näyttivät huristelevan laudoilla kravatit hulmuten kokouspaikasta toiseen.

Helsingin liikennepoliisin päällikkö, ylikomisario Jarkko Lehtinen uskoo, että sähköpotkulaudat täydentäisivät mukavasti maaseudun julkista liikennettä ja olisivat varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi työmatkojen tekoon kesäaikana (Savon Sanomat 8.5. 2019). Itsekin toivottaisin kaikkien käytössä olevat, kaupunkipyörien rinnalle nousseet yhteiset sähköpotkulaudat tervetulleiksi Seinäjoelle. Niillä olisi näppärää ajaa ydinkeskustasta sijaitsevasta työpisteestä vaikka sairaalanmäelle jutuntekoon tai palata kesätapahtumista pikkutunneilla kotiovelle ilman taksijonossa seisoskelua.

Suurissa kaupungeissa hittikulkupelit ovat aiheuttaneet ongelmia, koska niitä jätetään minne sattuu ja niillä ajetaan liian lujaa ja liikennesäännöistä välittämättä. Seinäjoen kokoisessa kaupungissa homman kuvittelisi sujuvan paremmin. Täällä olemme oppineet käsittelemään hyvin niin omaa kuin toisenkin omaisuutta eikä liikennettä ole missään ruuhkaksi asti.

Sähköllä ladattava potkulauta on ekologinen ja ilmastoystävällinen liikkumisvaihtoehto, joka nostaa esille jakamisen ideologiaa. Sen sijaan, että jokainen hankkisi oman lautansa ja käyttäisi sitä pari kertaa viikossa, yhteisellä menopelillä voitaisiin taittaa vaikka parikymmentä matkaa päivässä.