Pääkirjoitus: Sukupolvien nivelrikko kaipaa salvausta

”OK boomer” on internetissä leviävä letkautus, joka on hypännyt nopeasti nuorten sanavarastoon. Sanonnan voisi suomentaa ”Okei, vanhempaa sukupolvea edustava”. Boomer tulee sanaparista Baby Boomer, joka tarkoittaa vuonna 1946–1964 Yhdysvalloissa syntyneitä ikäluokkia.

Kärjistetysti boomer voi kommentoida nykymaailman menoa vaikkapa näin: ”Kun minä olin nuori kouluun hiihdettiin, työt tehtiin vikisemättä, liha oli terveellistä ja masennusta ei tunnettu”.

Moni milleniaali (eli 80-luvun alun ja 90-luvun puolivälin välillä syntynyt) tyytyy pyöräyttämään silmiään, sillä ilmastoahdistusta, muuttuneita työmarkkinoita ja sosiaalisen median luomia paineita ei aina jaksa tiivistää yhteen lauseeseen, niinpä syntyi OK boomer.

The New York Times on jo julistanut tämän napakan iskulauseen sukupolvien välisten ystävällisten suhteiden lopuksi. Internetin haittapuolena on asettaa toinen toistamme vastaan ja saada aikaan paha mieli. Toisaalta suuria muutoksia ajaessa vahvat tunteet vievät eteenpäin.

On totta, että jotkin asiat ovat omalla ikäluokallani vain klikkauksen päässä ja se mikä oli ennen luksusta, on nykyään arkipäivää. Ja se voi tuntua epäreilulta. Nyt kun Seinäjoellekin saatiin Wolt, tuumasinpa itsekin elämän olevan helppoa. Välillä se on, välillä ei ja näin on ollut aina, sillä onnellisuus on suhteellista.

Menneisyyttä ja nykyisyyttä ei kannata verrata toisiinsa ollenkaan. Kuka siitä hyötyy? Katse on kuitenkin kohdistettava tulevaisuuteen valintoja tehdessä. Varmasti myös monen vanhemman ihmisen kokema kunnioituksen puute on oikeutettua ja empatiaa onkin jokaisen syytä harjoittaa.

Mitä siis voimme tehdä?

Kommunikaatio, empatia ja tietoisuuden lisääminen on salva sukupolvien nivelrikkoon.

Unna Takalo

kulttuurituotannon opiskelija