Pääkirjoitus: Tätä ei ole ennen nähty: drive in -lakitus

Konstit ovat monet, kun koronakeväänä juhlia järjestetään. Vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitusta, pettymys on kova, jos on haaveillut isoista juhlista, jonne kutsutaan ystävät ja koko suku. Koska tämä ei ole nyt mahdollista, suuri osa esimerkiksi kesän hääpareista on siirtänyt vihkimistä vuodella.

Juhlien koronaversio ei houkuta, mutta monen merkkihetken päivämäärää on vaikea muuttaa. Niiden aika on tässä ja nyt.

Tämän takia ylioppilaille ja valmistuneille järjestetään juhlia etänä. Mitä se tarkoittaa? Pippalot pidetään normaalisti, mutta yleisö seuraa tapahtumia nykytekniikkaa käyttäen kotisohviltaan. Kännykkä- ja tietokonenäyttöjä sekä pätkiviä ääni- ja kuvayhteyksiä – niistä on etäjuhlat tehty.

Etä-termi on liitetty tänä keväänä yhden jos toisenkin sanan eteen. On etäkokouksia, etäkonsertteja ja etäjumppaa. Etä sitä ja tätä. On huomattu, että moni asia hoituu helposti ja nopeasti ilman henkilökohtaista tapaamista. Niiden lisäksi on kuitenkin hetkiä, jotka haluaisi jakaa läheisten kanssa ihan livenä. Ylioppilasjuhlapäivä on yksi niistä.

Suuri osa lukioista on siirtänyt perinteiset juhlat syksylle. Ne pidetään, jos korona ei enää rajoita kokoontumisia. Mitäs jos juhlia ei voida pitää vielä elokuussakaan? Onko valkolakin päähän painaminen yhä merkityksellinen hetki, jos siihen on yleisön edessä mahdollisuus vaikka vasta vuoden kuluttua? Tuskin.

Tämän takia ihailen tapaa, millä ylioppilasjuhla on kotikunnassani Ilmajoella ratkaistu. Koska nuorille haluttiin ojentaa lakki ja todistus tavalla tai toisella, henkilökunta keksi mallin, jota ei todennäköisesti ole missään eikä koskaan aikaisemmin nähty.

Homma hoituu pikaruokaketjuista tutuksi tulleella drive in -tekniikalla. Jokainen ylioppilas saapuu lukion lähellä olevalle Ilkan kentälle henkilöautolla. Kyytiin saa ottaa muutaman läheisen.

Väljässä letkassa matelevista autosta poistutaan vuorotellen vain lakituksen ajaksi. Kättelyt ja onnitteluhalaukset jätetään välistä, mutta valokuvan ennättää varmasti ottaa. Lakki päässä, tutkintotodistus kädessä ja ruusupuska kainalossa on mukava siirtyä kotiin juhlimaan valmistumista ihan pienellä porukalla.

Epari onnittelee jokaista valmistunutta ja heidän tukijoukkojaan!

Virpi Kupiainen-Ämmälä

toimittaja