Pääkirjoitus: Turman linnut Seinäjoen kauppalan yllä

”Aurinkokin jo päivän mittaan pilkahtaiksee. Jos olisi rauhan aika, se lupaisi keväistä toivoa. Nyt se ei sitä lupaa. Ihminen tähyää taivaalle. Nyt on sota. Hän melkeinpä pelkää kirkkautta, hän suomalainen, joka edustaa puhtaita, kirkkaita ajatuksia, sillä hän tietää, että raakalainen käyttää luonnon kirkkautta hyväkseen levittääkseen ilmasta tuhoa ja kuolemaa.”

”...mutta vasta silloin, kun turman linnut lähenevät omaa aluetta ja alkavat todenteolla kylvää tuhoaan, vasta silloin tulee tosi eteen jokaisen itsensä kohdalle.”

Yllä olevat katkelmat ovat Etelä-Pohjanmaa-lehdestä maanantailta 5.2.1940. Edellisenä lauantaina, 3. helmikuuta, paikkakunta oli saanut sotaisen tulikasteensa ilmasta käsin. Tuosta Seinäjoen kauppalan ainoaksi jääneestä pommituksesta on tänään kulunut tasan 81 vuotta.

Valitettavasti synkästä iltapäivästä ei selvitty ilman henkilöuhreja ja tuntuvia aineellisia vahinkoja.

Pommituksen muistelua on jatkettu monissa myöhemmissä lehtikirjoituksissa. Aiheeseen perehtynyt Rauno Salonen esimerkiksi kirjoitti Ilkassa, kuinka ”idän suunnasta hyökänneet koneet pudottivat pomminsa aavistuksen myöhässä”.

Salonen viittasi tohtori Henrik Wegeliukseen, joka matematiikan tunnilla oli arvioinut venäläiskoneiden nopeuden ja lentokorkeuden. Opettajan laskelmien perusteella pommit Seinäjoen yllä irtosivat noin sekunti liian myöhään osuakseen kunnolla niille tarkoitettuihin kohteisiin.

Palataan vielä pommitusten jälkeen ilmestyneeseen Etelä-Pohjanmaahan. Lehdessä oli myös tällainen otsikko: ”Pommien jätteisiin ei saa koskea”. Jutussa varoiteltiin kaupunkilaisia visusti poimimasta talteen pommien sirpaleita tai muita osia.

Niin vain kuitenkin kävi, että moni seinäjokelainen pikkupoika ja isompikin nuorimies joitakin pommin osasia maastosta löysi. Kun ne oli todettu vaarattomiksi, sai niistä harvinaisia keräilyesineitä, joita muut kadehtivat.

Eräs tällaisen tavaran omistanut oli Ilmari Oksala, pommituksen aikaan reipas kuusivuotias kapernaumilainen. Seuraavalta aukeamalta voit lukea tarkemmin Oksalan puutarhasta löytyneestä esineestä.

Samalla kerrotaan lisää vuoden 1940 tunnelmista. Omaan silmääni pisti kuvaus: ”Iltaisin kaupungit ja kylät vaikuttivat autioilta ja pilkkopimeiltä. Päiväsaikaan vältettiin kokoontumisia ja koulut sulkivat ovensa.”

Nyt ei olla onneksi lähelläkään sotatilaa, mutta jotain tämänhetkisen tuttua noissa sanoissa on.

Tero Hautamäki

Päätoimittaja