Pääkirjoitus: Uusi vuosi – lupaus luvasta unelmoida

Uusi vuosi ja puhdas pöytä. Kattausta on mukava suunnitella ja pöydän antimia pitäisi päästä nauttimaan jo puoliraakana. Monet lupaukset nimittäin vievät aikaa kypsyäkseen.

Liikuntakärpänen puraisee levenneestä takamuksesta, mutta se listitään huomaamatta aaton yli selviytyneillä herkuilla (joulun välipäivinä jopa Vihreät kuulat alkavat kuulostaa houkuttavammilta kuin kahvakuulat). Tipaton on loistava keksintö välttyä turhilta kissanristiäisiltä, ja helmikuussa voikin sitten hyvällä omallatunnolla lentää kosteaan etelään pakoon turhaa kuivaa.

Muodon vuoksi tehdyt lupaukset harvoin pitävät. Lupauksen päässä odottaa usein nonparelleilla koristeltu taikaporkkana, jonka tuoma pikainen tyydytys takaa hetkeksi hyvän omantunnon.

Uudet tavat jäävät harvoin elämään. Itseään voi tietenkin kiristää ja lahjoa. Jos lisään arkeeni liikuntaa ja lautaselle väriä, saan herkutella viikonloppuna. Pistän puolisoni vahtimaan somen käyttöä: jos sormi seilailee näytöllä tuntia enemmän, saan tiskata koko viikon.

Toteutettavissa, mutta kaikki haluavat välttää turhaa pään vaivaa, mikä on toisaalta harmillista, sillä nykyihmisen onnen ja autuuden tavoittelusta unohtuu usein yksi tärkeä seikka: rajoittaminen.

Jos jouluruokaa söisi ympäri vuoden, se ei maistuisi enää miltään. Kun hoksaa, että vapaus, onni ja muut tärkeät arvot eivät tipahtele taivaalta, vaan syntyvät hyväksymällä elämän ikävätkin seikat, pitävien lupausten tekeminenkin helpottuu.

Lupaus on suuri sana. Siinä on paljon romantiikkaa, mutta se myös lannistaa. Ehkä sitä ei siis kannattaisi käyttää ollenkaan. Sen sijaan voisimme keksiä uuden vuoden unelmia.

Unelmointia ei tarvitse viedä edes sen pidemmälle. Niiden toteuttaminen on asia erikseen ja se vaatii jo hieman enemmän työtä. Unelma luo pienellekin tavoitteelle pehmeämmät kehykset. Lupauksista tulee huomaamatta pysyviä, kun tajunta valaa ne unelmoinnin voimalla itselleen sopivaan muotoon.

Haaveilin aina työstä toimittajana. En kuitenkaan siirtänyt fantasiaa tavoitelokeroon. Syynä oli varmasti vain epävarmuus, tuo nuorten kasvava kansantauti. Unelmia en kuitenkaan ikinä lytännyt. Annoin niiden muhia ja kas, niin ne alkoivat johdatella minua oikeille teille.

Nyt – kiitos Epari – voin kymmeniä lehtijuttuja kirjoittaneena tokaista, että unelma on muuttanut muotoaan lupaukseksi. Lupaan luottaa unelmiini ja seurailla niiden tuntemattomia teitä.

Unna Takalo

Toimittajaharjoittelija

>>>>>>> Stashed changes