Pääkirjoitus: Vähemmän somea, enemmän elämää

Elämme sosiaalisen median aikakautta. Facebook, Instagram, WhatsApp, Snapchat, Twitter… Mitä näitä nyt on. Viime vuosien aikana some on muodostunut yhdeksi merkittävimmistä viestinnän välineistä. Ilmiön seurauksena joihinkin meistä on kasvanut kiinni elektroninen kädenjatke, joka tunnetaan myös nimellä älypuhelin.

Muutama kuukausi sitten töihin lähdettyäni huomasin jättäneeni rakkaan älylaitteeni kotiin. Tunsin oloni orvoksi, kun en saanut pidellä käsissäni tuttua ja turvallista iPhonea, josta selata pää kumarassa läpi kaikki käyttämäni somet vähintään kolme kertaa tuon 20 minuutin kävelymatkan aikana.

Ahdisti, kun en päässyt tykkäilemään kuvista ja videoista, joita ystäväni olivat jakaneet Instagramiin viimeisten kymmenen tunnin aikana. Ahdisti, kun en päässyt tekemään Iltalehden testiä, kuka suomalaisjulkkis on minun juhannusheilani.

Mitä useamman tunnin tuon päivän aikana vietin ilman jatkuvaa viestitulvaa ja turhaa uutisvirtaa, huomasin keskittyväni työhöni paremmin. En oikeastaan edes ajatellut koko puhelinta.

Töiden jälkeen kävin ystäväni kanssa ulkona syömässä. Ruoka-annostemme saavuttua emme suinkaan ottaneet heti käsiimme aterimia, vaan ystäväni kaivoi laukuistaan puhelimensa ja päivitti Snapchattiin esteettisen ”laatuaikaa tyttöjen kesken ruoan äärellä” -kuvan. Niin minäkin normaalisti olisin tehnyt, jos puhelimeni olisi ollut mukanani. Minulla oli kuitenkin hauskaa ystäväni kanssa, vaikka en sitä tullutkaan toitottaneeksi sosiaalisessa mediassa.

Illalla kotiin palatessani sain vihdoin puhelimen käteeni. Viestejä oli tullut niin paljon, etten jaksanut edes lukea suurinta osaa. Facebookistakin tsekkasin vain nopeasti päivän aikana tulleet ilmoitukset. Nakkasin puhelimen sohvalle, menin suihkuun ja siitä nukkumaan.

Tuon päivän jälkeen olen vähentänyt ruutuaikaa puhelimellani. Viestit ja uutiset tarkistan silloin tällöin. Ravintolassa asioidessani olen jättänyt ruoka-annoksen kuvaamisen sikseen. Ulkona liikkuessani kiinnitän enemmän huomiota ympäristöön näytön tuijottamisen sijaan. Niskakivutkin ovat kummasti vähentyneet!

Elämänlaatumme paranee huomattavasti, kun keskitymme sataprosenttisesti siihen, mitä ympärillämme tapahtuu. Unohdetaan puhelin välillä ja ollaan läsnä. Sometetaan vähemmän, eletään enemmän.

Essi Nieminen

toimitusharjoittelija