Pääkirjoitus: Vanhemmille jäi perinnöksi tarralappu

18.8.2018 kello 18. Seison kattilapinon takana Vantaan Ikean keittiöosastolla ja katselen ympärilläni vellovaa vispilänkauppaa.

Hetki sitten minäkin hypistelin spatuloita ja siivilöitä asiantuntevasti, näyttääkseni naisväelle kiinnostukseni yhteiseen missioon. Ennen muuta roolini on kuitenkin olla kliinisesti operoiva kärrymies. Ohjaan tarvekaluista täyttyvää metallihäkkiä osastolta toiselle, sanattomassa yhteisymmärryksessä toisten samankaltaisten miesten kanssa.

Kärrärin hommissa parasta viihdettä on ympäristön havainnointi. Kippojen ja kappojen seassa seurasin huvittuneena erästä perhettä, jossa äiti kauppasi pojan valitseman muovisen tilalle puista leikkuulautaa, jonka päällä ”sun on kuule niin paljon parempi leikata”.

Mamman välinetuntemus sai shoppailuun väsähtäneen pojan vain murahtamaan totaalisen välinpitämättömästi: ”No ota se sitte”.

Tylykin vastaus riitti äidille, jonka tyytyväisellä johdolla kolmikko jatkoi kohti valaisinmaailmaa.

Samanlaisia isä-äiti-20vee -sakkeja näkyi viikonloppuna runsaasti. Jo matkalla silmään pistivät täyteen pakatut autot ja peräkärryt. Kyse on elokuun ilmiöstä, ympäri maata kaartavista muuttolinnuista – ihmispennuista, joiden on tullut aika nousta siivilleen.

Ei voi kieltää, etteikö ilmassa olisi oma latauksensa, kun lapsi jättää kotipesän. Yksi aikakausi päättyy ja toinen alkaa. Vaikka asia on tervetullut, luonnollinen ja iloinen, on se samalla haikea. Siis haikea kotiin jääville dinosauruksille, ei muille.

Seinäjoelta ”vihdoin pois pääsevälle” lähteminen on pelkästään riemukasta. Hänhän siirtyy tavallaan omiensa pariin. Kuten joku viisas on sanonut, ”Ei ikä ole tärkeää. Tärkeintä on olla nuori!”

Meille ilmeisesti hunsvottivanhemmille perinnöksi jäi ulko-oveen teipattu, sydämin koristettu tarralappu: ”Muista lukita ovi yöksi.”

>>>>>>> Stashed changes