Urpilaisen verkkosukkahousut

Usein työtilaisuuksissa uusilta ihmisiltä kuulemani kommentti on ”Ai sä olet noin lyhyt?” Se ei ole yhtään sen sopivampi, kuin painon, iän tai muunkaan ulkoisen ominaisuuden kommentoiminen. Kaikille kuitenkin tiedoksi, että olen 161 senttimetriä pitkä, niin ei tarvitse enää yllättyä.

Naisten ulkonäköä kommentoidaan varmasti useammin kuin miesten. Se tuskin on suurin tasa-arvon ongelma, mutta yksi ilmentymä siitä.

Olen mielestäni feministi. Jos mieleesi tuli kliseinen kuva feminististä, joka puhuu härskejä, polttaa rintaliivejä ja vihaa miehiä, voit unohtaa sen mielikuvan.

Feminismi ja sukupuolten tasa-arvo ei tarkoita minulle sitä, että naisten pitäisi olla miehiä tai että sukupuolijaon pitäisi hämärtyä. Se tarkoittaa minulle sitä, että nainen saa olla nainen kaikkine puolineen ja rooleineen. Nainen saa olla naisellinen, herkkä, huolehtivainen. Tai olla olematta. Nauttia kodista ja äitiydestä. Tai olla nauttimatta. Pääasia on, että naiseus ei ole asia, joka vaikuttaa suhtautumiseen, tulkintoihin, mahdollisuuksiin, palkkaukseen tai uramahdollisuuksiin.

Näin ei valitettavasti ole. Ei edes Suomessa. Mitä kauemman olen ollut nuori nainen johtajavassa asemassa, sitä vahvempi käsitykseni on siitä, että ylistämämme sukupuolten tasa-arvo Suomessa on monilta osin illuusiota. En koe, että minuun suhtaudutaan tai minua arvioidaan kaikissa piireissä samoin kuin miehiä, tai että mielipiteelleni annetaan samassa määrin painoarvoa. Olen myös saanut osani tytöttelystä ja aina on olemassa kahviporukoita ja ”salaseuroja”, jonne kutsutaan vain miehiä.

Yksi eriarvoisia sukupuolirooleja ylläpitävä toimija on media.Marraskuun hallituskriisin aikaan silmiini sattui otanta valtakunnallisen lehden verkkosivuilta. Allekkain oli neljä uutista, joissa yhdessä ”Sipilä jyrähti” ja toisessa Stubb ”vakuutti”. Kolmannessa Li Anderssonin mekko oli ollut väärinpäin ja neljännessä ihailtiin Päivi Räsäsen uutta kampausta.

Media kohtelee miehiä ja naisia eri tavoin. Näillä pienillä valinnoilla vaikutetaan merkitysten muodostamiseen ja asioiden hahmottamiseen. Kun miehet painottavat ja naiset selittelevät; luodaan samalla tietynlaista kuvaa miehistä ja naisista ylipäätään. Lisäksi miehet valitaan useammin artikkeleissa asiantuntijan rooleihin ja miesurheilu nousee pääotsikoihin naisurheilun saavutuksien löytyessä pikku-uutisista. Näillä kaikilla valinnoilla on väliä.

Vaikka toimittajista suurin osa on naisia, silti mediat ylläpitävät valinnoillaan sukupuolten epätasa-arvoa.

Meillä on paremmin kuin monilla muilla, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö tekemistä edelleen olisi.

Siksi esitänkin haasteen!Olen parin vuoden ajan onnistumatta yrittänyt luoda Seinäjoelle naisten omaa ”hyväsisarverkostoa”, jossa voidaan kokoontua epävirallisiin tai virallisiin tilaisuuksiin. Miehillä on kahviporukoita, salaseuroja ja verkostoja, mutta meiltä naisilta se puuttuu. Uskon ja toivon, että myös me naisetkin voimme vetää yhtä köyttä.

Laura Syväoja

päätoimittaja