Muut

Lukijoilta: Kunnallispukit kaalimaan vartijoiksi?

  • Epari

Aluevaalien listat on jätetty ja nyt on kansalaisten aika valita. Kun katsoo Etelä-Pohjanmaan suurimpia listoja, hyppää niistä silmille useampi pitkään palvellut kunnallispolitiikan keulahahmo. Vanhoilla tunnetuilla kasvoilla ja nimillä näissä yleistä kiinnostusta herättämättömissä ja todella alhaista äänestysprosenttia enteilevissä vaaleissa on selkeä etulyöntiasema, mutta herää kysymys: Missä vastuunkanto?

Suomen politiikankommentaarion vakiohahmo, sokea Reettakin, on nähnyt viime vuosikymmenien alennustilan sote-palveluissa: jatkuvasti on leikattu, yksityistetty, keskitetty ja perästä kuluu, että rahaa ei ole. Tämä sote-uudistus tarvittiin nimenomaan sen takia, että kunnallispäättäjät ovat laiminlyöneet vastuutansa vuosikymmeniä ajaen sote-palvelut tietoisesti tai kyvyttömyyttään nykyiseen alennustilaan ja se näkyy.

Mielenterveysongelmat rehottavat joka puolella tuottaen valtiolle 10 miljardia euroa kustannuksia joka vuosi. Joka päivä 10 ihmistä siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia, lääkäreitä ei saada pidettyä virassa ja se hoitohenkilökunta, joka on jäljellä, on ilman pandemiaakin täysin uupunutta.

Eli kerrataan: kuntapäättäjät laiminlyövät sote-sektoria valtuustokaudesta toiseen. Nyt kun sote-uudistus siirtää vastuun kelvottomilta kunnilta pois, nämä samat henkilöt ovat kärkkymässä lisää vastuuta markkinoidessaan itseään ratkaisuna ongelmaan, johon ovat osasyyllisiä. Suomalaisessa politiikassa oli ennen perinteenä, että asiat tyrinyt poliitikko jättäytyy kunniakkaasti pois. Näissä vaaleissa tämä perinne näyttää lentäneen romukoppaan kokouspalkkiot silmissä kiiluen.

Mutta, onhan tässä skenaariossa tragikoomista viihdearvoa myös: odotan innolla sitä, kun uusi aluevaltuutettu saapuu ensin aluevaltuuston kokoukseen miettimään mistä hyvinvointialue saa rahaa palvelujen tuottamiseen ja sitten palaa takaisin oman kunnanvaltuuston kokoukseen puolustamaan kunnallisveron pitämistä sote-uudistusta edeltäneellä tasolla, vaikka siitä verosta 50–60% on allokoitu sote-palvelujen tuottamiseen, jotka eivät edes ole enää kunnan vastuulla!

Siinä on kotimaisen politiikan nukketeatterin seuraava esitys. Vai olisiko sittenkin uusien, nuorien kasvojen vuoro?

Topias Lahdensuo

E-P:n Vihreät nuoret, Lapua

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka