Pääkirjoitus

Epari menestyi Lehtipäivillä ja sai olalleen savolaisen: "Mistä ihmeestä tuo teidän erikoinen nimenne tulee?"

story-image
  • Tero Hautamäki

No huh. Juhlista on kohta viikko ja vieläkin on vähän pollea olo. Ehkä saa ollakin. Epari sijoittui toiseksi Helsingissä järjestetyssä valtakunnallisessa kaupunkilehtikilpailussa. 23 lehden kisassa voiton vei Uusi Rovaniemi, kuten on vienyt joskus ennenkin. Onnittelut vielä Lapin Pariisiin, teette hyvää työtä.

Eparin palkitseminen ei kuitenkaan jäänyt yhteen hienoon hopeaan. Mitalitrion täydensi pronssilla ja kullalla taitava toimittajamme Virpi Kupiainen-Ämmälä, joka palkittiin kahdessa eri juttusarjassa. Voit lukea aiheesta lisää sivulta kuusi ja ykköspalkitun jutun sivulta kymmenen.

Jännittävän kisan jälkeen olkaani koputettiin. Illan teeman mukaan rockhenkeen pukeutunut herrasmies totesi: ”Teihin törmää joka vuosi näissä kilpailuissa, mutta mistä ihmeestä tuo erikoinen nimi, Epari, tulee?”

Kerroin, kuinka lehtemme otsake oli aikoinaan Etelä-Pohjanmaa. Siitä se lyheni etusivulle muotoon e-p, joka puolestaan taipui nopeasti kansan suussa epariksi. Lempinimestä tehtiin myöhemmin lehden virallinen titteli.

Savosta kotoisin ollut kysyjä oli tyytyväinen vastaukseen. Hän halusi tarjota nimenomaan kyröläisen drinkin onnitellakseen. Moisesta ei tietenkään voinut kieltäytyä. Siirryimme ryhdikkäässä pariairomuodostelmassa kohti baaritiskiä.

Samoin oli tehnyt moni muukin. Paasitornin juhlasalissa kuhisi työläisiä kuin ennen muinoin. Torstai ehti kääntyä jo perjantaiksi ennen kuin aloin lopetella juhlia osaltani. Joillakin paartit näyttivät jatkuvan pitkälle aamuyöhön. Olin tapahtumahetkellä ehkä vähän kade, mutten aamulla enää yhtään.

Edellisestä voi päätellä, kuinka Lehtipäivillä on tärkeä yhteisöllinen merkitys osallistujilleen. Tälläkin kertaa 230 kaupunki- ja paikallislehtien edustajaa eri puolilta Suomea saattoi tavata toisiaan keskittyneesti parin päivän ajan. Oli mahdollisuus saada kollegiaalista tukea, vaihtaa kuulumisia työstä ja työn ulkopuolelta sekä haistella alan uusia tuulia tasokkaan seminaarin merkeissä.

Kuin varmemmaksi vakuudeksi perjantain aamupalalla joku totesi alkaneensa parantua salakavalasta taudista nimeltä ”mökkiintyminen”. Koronan jälkeen asiantuntija-ammateissa vallan ottanut etätyö on todella etäännyttänyt monet irti työyhteisöstä ja ihmisistä. Uutismedian liiton nyt järjestämä "lehtikarjan" kokoontumisajo paranteli varmasti monen työyksinäisyyttä. Merkittävä ralli siis siinäkin mielessä.

Todettakoon vielä, että kolmella palkinnollaan Epari oli tänä vuonna Suurten Lehtipäivien palkituin osallistuja. Se vetää nöyräksi ja kiitolliseksi, sillä jokainen kisa oli kovatasoinen ja marginaalit pieniä. Kaikki muutkin ovat hyviä ja tekevät töitä tosissaan ja sydämellä.

Palkinnot pitää ottaa tunnustuksina koko vuoden työstä. Samalla niistä kuuluu kiitos myös lehden muille tekijöille kuten myyjille, teknisille valmistajille ja avustajille.

Tässä tapauksessa kiitos kuuluu ennen muuta lehden ilmoittajille sekä aktiivisille lukijoille. Ilman teitä ei olisi meitä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka