Pääkirjoitus

Eparin lukijat ehdottivat Seinäjoelle jopa kantriin ja fuskuun erikoistuneita kesätapahtumia

story-image
  • Tero Hautamäki

Viime viikon Eparissa julkaistiin kiinnostava gallup, jossa kaupunkilaiset vastasivat kysymykseen: Mikä festari Seinäjoelta vielä puuttuu?

Jaoimme jutun netissä ja vinkkasimme siitä Facebookissa. Aihe synnytti mukavasti keskustelua. Toiveiden perusteella Seinäjoen varsin täydessä kesässä olisi tilausta uusillekin tapahtumille.

Kampusrantaan esimerkiksi toivottiin pienimuotoista, paikallisten tähdittämää musiikkitapahtumaa. Jonnekin päin keskustaa taas haluttiin basaarihenkistä ruoka- ja juomafestaria tyyliin viinijuhlat. Joku ehdotti edellisten yhdistämistä.

Rytmikorjaamollahan on ollut panimofestari, joka pääsee fiilikseltään aika lähelle. Moni kuitenkin

tykkäisi, että tapahtuma olisi ulkona, esimerkiksi pimeänlämpimässä elokuun illassa paperilyhtyjen alla.

Laadukkaita paikallisia esiintyjiä juhlille löytyisi heti kymmenittäin, MäSä-duosta Laitakaupungin Orkesteriin, Vocaliin, Jonna Pirttijoki Aquecaan ja niin edelleen.

Ulkoilmatapahtumissa on vain yksi jättimäinen riskitekijä – Suomen kesä. Riski kasvaa, jos kyseessä on tapahtuma, johon ei myydä lippuja juurikaan ennakkoon. Silloin osallistuminen päätetään vasta tapahtumapäivänä. Jos sää ei suosi, moni jää helposti kotiin ja järjestäjä voi vain nuolla haavojaan.

Muita lukijoiden Seinäjoelle toivomia tapahtumia olivat muun muassa Fifties-festari, foksi- ja fuskumarkkinat tanssin ystäville, olutjuhlat tyyliin Oktoberfest, nostalgiafestarit, Gospelfest, Blues & Jazz Festival, kantrifestarit ja lattarikarnevaalit.

Katumusiikin värittämää antiikkitapahtumaa ehdottanut lukija oli vieraillut Rauman Pitsiviikoilla. Siellä ihastusta herättivät esimerkiksi 40 pihakirppistä, torimyyjien paljous ja liikkeiden pitäminen auki yömyöhään. Vanha Rauma on toki aivan oma idyllinsä, jonka miljöö suorastaan huutaa moista tapahtumaa.

Eniten Eparin Facebookissa toivottiin Seinäjoelle metallimusiikin festaria, joka järjestettäisiin ulkona, luonnonhelmassa, ei kaupungin kaduilla.

Jokunen toive oli myös maailmanmusiikkifestivaali Womadin paluusta. Lisäksi muistettiin ravintolafestivaali Herrasmiesrockia, jonka toivottiin palaavan katukuvaan. Keskustorin paviljonkiin haaveiltiin ihan vain hyviä orkestereita toritanssien merkeissä.

Eivät nuo kaikki ole mahdottomia toiveita. Mikäli joku järjestäjä ottaisi koppia, pallo siirtyisi seuraavaksi kuluttajille. Jos järjestetään, toivotaan myös osallistumista.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka