Pääkirjoitus

Hattu, rasva ja pullo festarikassiin

Kuva: Tomi Kosonen
  • Virpi Kupiainen-Ämmälä

Kesä on jo puolessa välissä ja päivätkin lyhenevät taas kohti talven pimeyttä. Silti tuntuu, että kesä alkoi vasta viime viikolla. Vuoden odotuksen jälkeen aurinko paiski hommia sen verran, että sai vihdoin viimein etsiä kesäkuteet kaapista.

Sama näyttää jatkuvan. Nautin lämmöstä ja auringosta niin paljon, että tämän viikon sääennuste näyttää parhaalta mahdolliselta: joka päivälle luvataan täyttä aurinkoa ja hellettä.

Toisille helleaalto on painajainen, mutta minä vietän jokaisen vapaan hetken ulkona. Ihan parasta on makoilla kuistin kiikussa juuri kun aurinko on laskemassa. Päivän hommat on hoidettu ja syreenien tuoksu leviää pihan jokaiseen kolkkaan. Ennen nukkumaan menoa pitää vielä käydä puutahassa tarkistamassa ehtivätkö pionit avata ensimmäiset nupunsa saman vuorokauden puolella.

Helteestä iloitsevat myös huomenna alkavan Provinssin järjestäjät ja festarikansa. Sateensuojien sijaan nyt saa etsiä varjopaikkoja. Niitä löytyy puistoalueelta mukavasti. Keikkoja pystyy seuraamaan auringolta suojassa Carlings stage -lavalla, joka on tuttuun tapaan katettu myös yleisöalueelta.

Festivaalijohtaja Sami Rumpunen katsoo sääennustetta tyytyväisenä, mutta sanoo, että järjestäjien pitää reagoida kuumuuteen. Helle, tungos ja vauhdikas ilonpito kun saattavat käydä festarivieraan voimille.

Järjestäjät pyrkivät tekemään kaikkensa, että festivaalikokemus olisi kuumuudesta huolimatta paras mahdollinen. Alueella on useita vesipisteitä, joista voi täyttää oman pullonsa. Kuumimpina hetkinä esiintymislavojen edustaa valmistaudutaan viilentämään vesisuihkulla. Lisäksi eturivin rokkareille jaetaan vesipulloja. Vesisumuttimia ja muita varotoimia suunniteltiin Törnävänsaarella vielä tämän lehden lähtiessä painoon.

Tärkeää on myös yleisön oma varautuminen. Kolmen vuoden tauon jälkeen festarireissu on entistäkin suurempi juttu, mutta innostuksesta ja onnesta huolimatta suosittelen pysähtymään hetkeksi miettimään varustusta.

Helteellä festarikansaa vaanivat auringonpistos, ihon palaminen ja nestehukka. Näitä vastaan taisellaan hellehatulla, aurinkorasvalla ja vesipullolla.

Kerran päähän laitettua hattua on vaikea unohtaa, mutta toista on aurinkorasvan kanssa. Sitä pitäisi muistaa lisätä vähän väliä. En herisytä sormeani tässä kohdassa ihan turhaan, sillä palanut iho on kivulias. Lisäksi palaminen lisää riskiä sairastua melanoomaan, joka on nopeimmin yleistyvä syöpä länsimaissa.

Lopuksi vielä tärkeä muistutus nestetasapainon säilyttämisestä. Aikuinen tarvitsee päivässä pari, kolme litraa nestettä. Kuumuus ja raskas työ – tässä tapauksessa bilettäminen – lisäävät tarvetta ainakin puolella. Helteelläkin vesi on vanhin voitehista. Alkoholi poistaa elimistöstä nestettä, joten se ei ole hyvä hellejuoma.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka