Pääkirjoitus

Kansainväliset opiskelijat: Olette vahvoilla, jos näette unia suomeksi

story-image
  • Tero Hautamäki

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa (Seamk) opiskelee tälläkin hetkellä noin 600 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa, jotka maksavat opiskelunsa Etelä-Pohjanmaalla itse.

Siihen voi todeta vain: ”Kiitos kun tulitte”. Varmaan tiesitte, että maailmassa on aika monta muutakin mukavaa (kenties mukavampaa) kaupunkia. Hienoa, että Seinäjoki pärjäsi teidän vertailussanne niin hyvin.

Tiedän, että olette motivoituneita opiskelemaan Seamkissa ja Suomessa. Seuraavaksi meille olisi tärkeää saada teidät pysyvästi jäämään ja viihtymään täällä myös työntekijöinä ja osana yhteisöämme. Sillä olisi iso merkitys myös alueen kunnille ja kaupungeille, joille se toisi sekä veto- että pitovoimaa.

Seamkin lisäksi tällä alueella toimii Sedu, jossa on niin ikään satoja kv-taustaisia opiskelijoita. He opiskelevat joko ammatillisissa tai suomen kielen koulutuksissa.

No niin, suomi mainittu. Suomea sanotaan hirmuvaikeaksi kieleksi, mutta lopulta, onko se?

Tuttavani on käynyt kielikylpykerhossa jo pari vuotta. Hän kertoo, että mukaan mahtuu kielitaidon koko kirjo: joidenkin suomen oppiminen ei meinaa lainkaan edistyä, kun taas toiset suorastaan leikittelevät uusilla sanoilla ja kielellä. Tuttavani asettaa omat taitonsa jonnekin puoliväliin: ”Kyllä osaan suomea, ja sitten joskus, en vain osaa”.

Olisivatko leikillisyys ja rentous taikasanoja?

Vähän samaa sivuttiin tiedeuutisessa, joka koski nopeaa kielen oppimista. Yle Prisman jutun (5.4.2017) mukaan uuden kielen oppimiseen ovat erityisen hyviä vinkkejä seuraavat:

1. Heittäydy vauvaksi, eli sukella suomeen. Hulluttele ja maistele sanoja, menivät ne aluksi oikein tai väärin.

2. Kuuntele paljon. Hyväksi avuksi voit ottaa mieluisen suomenkielisen musiikin ja tv-sarjat.

3. Laula. Suomenkielisiä fraaseja laulamalla ne jäävät paremmin päähän kuin pänttäämällä.

4. Kuuntele uudelleen ja laula uudelleen, eli kertaa. Ylioppiminen voi lukita taidon aivoihin pysyvästi.

5. Nuku. Mikään oppi ei jää päähän ilman riittävää unta. Kv-opiskelija on kuulemma vahvoilla, jos hän alkaa nähdä unia suomeksi. Se tarkoittaa, että hänen aivonsa käyttävät yön järjestelläkseen uutta tietoa.

Mitä me suomea jo melko sujuvasti puhuvat voisimme tehdä? Ainakin sen, että annamme mahdollisuuden oppia rennon arkijuttelun kautta ja puhumme takaisin suomea. Liian usein vaihdamme heti englantiin. Se on julma karhunpalvelus.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka