Maanantai-iltana palasin töistä kotiin, halasin koiraa ja rouvaa (tässä järjestyksessä), keitin teetä ja rakensin juustotomaattitonnikalavoileivän.
Siinä särpiessä selasin puhelimesta päivän uutisotsikoita:
”Palestiinalaispsykiatrin haastattelu kertoo karmeaa kieltä Gazan lasten tilasta”
”Nigeriassa satoja ihmisiä kuollut kurkkumätään – tartunnan saaneita tuhansia”
”Pohjois-Koreasta rahdataan aseita Venäjälle”
”Asiantuntijan painajainen: Trump auttaa Putinin voittoon Ukrainasta – alkaa kauhistuttava kehityskulku”
”Aapo, 15, katosi Järvenpäässä, poliisi pyytää havaintoja”
”Kaksi miestä raiskasi saman teinitytön kahdesti parin päivän välein Turun seudulla”
”Alle 15-vuotias lapsi yritti murhata kauppakeskuksessa Kiteellä”
”Nelivuotiasta poikaa kohdeltiin kaltoin jo ennen epäiltyä murhaa Joensuussa”
Ylläoleva lista on liioiteltu vain sikäli, etteivät nuo kaikki otsikot juosseet näytöllä peräkanaa. Jokainen niistä oli kuitenkin tuoretta tavaraa maanantailta.
Jäin pöydän ääreen ihmettelemään kahta asiaa: ensinnäkin maailman hulluutta ja pahoinvointia. Toiseksi sitä, miksi juuri nuo karmivat otsikot tarttuivat silmiini vahvimmin. Miksi ihmeessä? Olen kuitenkin peruspositiivinen perheenisä, 54 vuotta nuori.
Tiedemiesten mukaan evoluutio on virittänyt ihmisen aivot ylireagoimaan negatiiviseen ja uhkaan. Kyse on oman itsen ja lähipiirin suojelumekanismista.
Siinä kaiketi syy, miksi huono uutinen saa enemmän klikkauksia ja huomiota kuin hyvä uutinen. Kautta aikojen on ollut tärkeää tietää nopeasti huonoista uutisista, jotta on osannut tarvittaessa varautua ja suojella muita.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Jos negatiivisessa uutisvirrassa uiminen uhkaa muuttua liian ahdistavaksi, sosiaalipsykologit ehdottavat ”low-bad” -dieettiä. Se tarkoittaa, että keskittyy välillä muuhun kuin huonojen uutisten seuraamiseen.
Olen sivukorvalla huomannut, miten jotkut tuttavapiiristä, eritoten fiksut naiset, ovat alkaneet jättää uutisten katsomista vähemmälle. Eräs nelivitonen kommentoi asiaa näin: ”Ei pysty enää. En halua nähdä sitä sortoa, lasten tappamista ja miesten älyttömyyttä. Nuoret voivat huonosti ja koko Suomi on jotenkin aivan syrjällään. Pakko ottaa vähän aikalisää.”
Huonot ja ikävät uutiset pitää kertoa. Se on tärkeää. Maailman epäkohdista ja uhkista on syytä olla selvillä.
Mutta – itselleen saa ja kannattaa antaa myös välillä armoa niiden jatkuvalta seuraamiselta.
Kaikkeen negatiiviseen ei myöskään aina tarvitse perehtyä sanatarkasti. Itsesuojelu on tervettä ja sallittua.
