Yritän säästää sähköä. Silti olen vain hurvitellut ja lämmittänyt saunan kerran viikossa. Saunomisesta on vaikea luopua muun muassa siksi, että lauteilla voi syntyä hyviä keskusteluja.
Tässä männä iltana hikoillessa tuli kaverin kanssa puheeksi hänen hiljan lainaamansa kirja, jolla oli pysäyttävä nimi: Neljätuhatta viikkoa – Miten käytät loppuelämäsi päivät?
Titteli tulee siitä, että ihmisellä on elämässään 4000 viikkoa, mikäli hän elää 80-vuotiaaksi.
Miehissä totesimme, että kyllä viisikymppisellä on lupa olettaa elävänsä ainakin kahdeksaankymppiin. Kunhan piisaa unta, nälkää ja terveyttä.
Itse ylitin oman viikkopottini puolivälin jo ajat sitten, vuonna 2009. Takana on arviolta noin 2734 viikkoa. Jotakin on siinä ajassa tullut tehtyä. Paljon on jäänyt tekemättäkin. Mutta mennyt on mennyttä. Nyt pitäisi ehkä alkaa miettiä, mitä tajuan tästä lähin jättää tekemättä?
Kyseisen kirjan kirjoittanut Oliver Burkeman yrittää sanoa, että kaikki on rajallista, elämäkin. Se tulee ihmispolon jossain vaiheessa muistaa. Sitten se pitää osata myös unohtaa ja nauttia lopuistakin päivistä. Näin me lauteiden uunot vilosovoimme.
Täytyy kai alkaa vähän tarkemmin katsoa, millä viikkonsa täyttää. Jos vaikka voisi joka sunnuntai todeta, että on tehnyt kuluneella viikolla ainakin paria asiaa, jotka tekevät elämästä hyvää ja elämisen arvoista. Se jo antaisi aihetta hymyyn.
Mitä hyvä arki ja hyvä elämä itsekullekin tarkoittaa, jää peilin edessä pohdittavaksi.
Yleisesti voisi ehkä todeta, ettei kenenkään kannata kerätä harteilleen ehdoin tahdoin aikatauluja ja vaatimuksia. Ruuhka nielee lopulta ahkerankin suorittajan.
Varsinaista palkkatyötä kannattaa tehdä ainoastaan riittävästi. Sen verran, että on suorituksensa kanssa sinut ja pomon kanssa puheväleissä.
Sen sijaan harrastuksille ja virikkeelliselle vapaa-ajalle kannattaa antaa lisää aikaa. Se on alue, josta saa yleensä takaisin enemmän kuin sinne sijoittaa.
Moni haluaisi päiväänsä lisätunteja. Itse olen ajatellut varastaa ainakin somessa ja viihteellä vietetystä ruutuajasta, joka on kasvanut minulla ja monella jo nolostuttaviin mittoihin.
Eihän kukaan kuitenkaan halua kuolinvuoteellaan todeta läheisilleen: ”Hyvästi, rakkaat. Toivon, että aina muistatte kuinka paljon olin puhelimella yhteisinä hetkinämme. Se oli älypuhelin ja minä olin älykäs.”
Heh. Huumoria se on mustakin. Eikä tarkoitus ole syyllistää ketään. Kirjoitan tätä ennen muuta itselleni oppaaksi.
Lopuksi, hyvää viikkoa jokaiselle. Toivotaan, että mahdollisimman monella niitä on vähintään se 4000.
