Jos minua ja vaimoa tirkistelee ja nuuhkii keittiön ikkunasta, voi havaita, että meillä asuu hän, joka laittaa hurjan hyvää ruokaa. Hänen kanssaan asuu hän, joka laittaa – no, ruokaa.
Tietoturvasyistä en voi paljastaa, kumpi heistä olen. Totean vain, että syön mieluummin ensin mainitun luomuksia. Silti jälkimmäinen on usein ruuillaan pitänyt minut hengissä jopa viikkoja, mistä olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
Ruuan maukkaudella on kuitenkin aina väliä. Niinpä se, otanko maanantaina eväitä töihin, riippuu täysin siitä, onko viikonloppuna ruokaa laittanut hän vai hän.
Hyvät eväät voivat hetkessä kääntää harmaan arjen pari astetta iloisemmaksi. Eväily töissä on siis fiksu juttu. Vai onko?
Kun asiaa vähän miettii, eväiden ottamisen järkevyyttä puolustaa ainakin kaksi tosiseikkaa.
1) Hyvinvointi. Kun itse koostaa eväänsä, tulee katsottua mitä suuhunsa laittaa sen sijaan, että menisi lounasbuffetiin ahtamaan kupunsa turvottavaan ähkyyn ja potisi loppupäivän ruokakoomaa.
2) Hinta. Eväiden kokoaminen kotona tulee vähintään puolet halvemmaksi kuin työpäivää juhlistava ulkona syöminen.
Erittäin hyviä perusteluja. Mutta – samat tosiseikat käyvät perusteluiksi myös eväättömyydelle.
1) Hyvinvointi. Lounasravintolassa syöt takuulla monipuolisemmin ja enemmän terveellistä salaattia kuin mitä säälittävään eväslaatikkoosi ikinä mahtuisi.
2) Hinta. Lounasravintolassa käynti työkavereiden kanssa maksaa itsensä nopeasti ja moninkertaisesti takaisin sillä, että oksitosiinitasosi paukkuvat ylärajoilla ja sinua hymyilyttää. Tunnet olevasi taas vetovoimainen sosiaalinen eläin, tärkeä osa yhteiskuntaa ja koko maailmaa, ja sinun on hyvä olla yhdessä muiden kanssa.
Notta – ottaako vai eikö ottaa eväät? Entä jos söisi vuoroin molemmista kuormista? Tänään yhden hengen edulliset eväät, huomenna onnellistuttava yhteislounas ja niin edelleen.
Aivan oma lukunsa on etätyö. Siihen kuuluu vähän kuin oletuksena se, että työntekijä mikrottaa eilisiä ruuanjämiä samalla kun käpertyy tietokoneensa ylle yksin, likainen tukka sekaisin. Jos hän on sängystä noustuaan pukenut, yllä voi olla vanha virttynyt neule ja verkkarit. Lounasseuraksi ei ole tarjolla kuin kaiken nähneiden kotieläinten hieman huolestunut tuijotus.
Puhun koko lailla kokemuksesta. Silti sekin voi olla joskus ihan ok eväshetki, kunhan katsoo, ettei asetelma vakiinnu. Viisainta on satsata vaihteluun.
