Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Jätimme jäähyväiset rakkaalle talolle

  • Epari

Ilmassa oli suuren murheilujuhlan tuntua, sillä taakse jäi Bio Marilynin viimeinen elokuvanäytös. Leffana oli Omerta 6/12, jossa parasta taisi olla tapahtumahorisontin ajankohtaisuus.

Siitä viis, sillä sunnuntaina ei niinkään menty katsomaan elokuvaa. Menimme jättämään jäähyväiset rakkaalle leffatalolle.

Piirretyt ja animaatiot, supersankarit ja Uunot, Bondit, LOTRit ja Tähtien Sodat – you name it.

70-luvulta lähtien olen kiivennyt Märilinin portaat lukemattomia kertoja. Ensin vanhempieni, yleensä isän kanssa, myöhemmin kavereiden kanssa, nyttemmin myös ihan isseksein.

Cinemassa käyminen on niin iso nautinto, että saatan kernaasti lähteä, vaikken komppista saisikaan. Päällekään ei tarvita ykkösiä, riittää, että on säädyllisesti puettu.

Toki koronakotoilun aikana tutuiksi ovat tulleet suoratoistopalvelut ja erityisesti Netflix. Ihme kyllä, elokuvien kuluttaminen olohuoneen sohvalla ei ole vähentänyt haluani hakeutua ison valkokankaan juureen.

Teatterissa leffaan keskittyminen on aivan eri tasolla kuin kotona, missä häiriötekijäksi muodostuu joko ihminen, eläin tai viimeistään puhelin.

Tässä kohtaa haluan myös jakaa aplodini sille Ruusut ja Risut -palstan avautujalle, joka pisti järjestykseen elokuvissa toisilleen äänekkäästi jutelleet. Heidän moitteensa ovat tuhannesti ansaitut.

Seinäjoki oli 80-luvulla yksi Suomen Top 10 -elokuvakaupunkeja myytyjen lippujen perusteella. Sittemmin tuosta sakista on valuttu ulos, mutta takaa-ajo on ilmeisesti alkamassa.

Perjantaina Kauppakadulle avautuu väitetysti Suomen hienoin elokuvatalo. Sen myötä lähivuosina voidaan havitella jopa 150 000 elokuvakävijän vuosilukuja. Tätä mieltä on BioRex Seinäjoen toimitusjohtaja Aku Jaakkola.

Toivotaan uudelle elokuvateatterille hyvää starttia Seinäjoella. On selvää, että alan viimeisintä huutoa oleva leffakompleksi hyödyttää koko kaupunkia tavalla jos toisellakin.

Tero Hautamäki

päätoimittaja

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka