Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Lujasti eläkkeellä, mutta työt kiinnostelee

  • Epari

Eläkeläisen vapaus tapaa olla kovalla työllä ansaittu etuus. Kuka siitä luopuisi?

Aika moni, ainakin jos on uskominen Kevan tuoretta tutkimusta. Keva haastatteli yli neljää tuhatta suomalaista, joista reilut 200 oli Etelä-Pohjanmaalta.

Lakeuksilla lähes joka neljäs (24 prosenttia) eläkeläinen kertoi tekevänsä säännöllisesti (9%) tai epäsäännöllisesti (15%) palkkatyötä eläkkeellä. Luvut ovat keskimääräistä tasoa Suomessa.

Etelä-Pohjanmaalla asuvista vastaajista, jotka eivät kertoneet työskentelevänsä eläkkeen ohella, 31 prosenttia oli kiinnostunut tekemään palkkatyötä eläkkeellä. Kiinnostus oli täällä jopa suurempaa kuin Suomessa keskimäärin.

Oma eläkkeeni siintää jossain kaukana tulevaisuuden aamuhämärissä. Siksi nyt on helppo sanoa, ettei ajatus pienestä työnteosta eläkkeellä kamalasti hirvitä. Ehkä voisin silloin olla jonkinlainen myöhempien aikojen Raimo Hautanen. (Jos joku ei muista, Hautanen on Eparin ja Ilkka-Pohjalaisen pitkäaikainen avustaja.)

Olen myös kuunnellut kokeneempia. Eräs kollegani Tampereella jäi eläkkeelle jo 60-vuotiaana. Hän on katunut varhaista töistä lähtöään ja tuuminut, että annettavaa olisi vielä ollut. Rahaakin olisi voinut vähän tehdä.

Fyrkka on tietysti työnteon mittari numero uno. Vaikka verokarhu on Suomessa hereillä talvetkin, ei sekään voi kaikkea pesäänsä rohmia. Moni kyselyyn vastannut perusteleekin työntekoa eläkkeellä tarpeellisiksi kokemillaan lisätuloilla.

Monelle syy jatkaa työntekoa eläkkeellä oli myös työstä saatava henkinen tyydytys. Työhön kannustavissa tekijöissä korostuivat tunteet siitä, että on hyödyllinen ja kokee olevansa osa yhteiskuntaa.

Viime aikoina Suomessa on puhuttu osaajapulasta. Tuota osaavaa joukkoa piisaa juurikin eläkeläisissä. Veikkaan, että moni työvoiman rekrytoija tulee vielä lähestymään heitä tavalla jos toisella.

Parhaat pantterit koetetaan houkutella vähintäänkin osapäivä- tai keikkatöihin. Palkan lisäksi iso motivaattori voi olla työstä saatava merkityksellisyyden tunne.

Mitä tulee ikärasismiin, niin eiköhän se juna ole jo mennyt. Kohta monella työpaikalla voi päteä sanonta: Kun tekijä on harmaa, on osaaminen varmaa.

Tero Hautamäki

päätoimittaja

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka