Pääkirjoitus

Seinäjoen uimahallin saunassa: Konjakki Stubbille

story-image
  • Tero Hautamäki

Seinäjoen uimahallin miesten sauna maanantaiaamulla noin kello 10.

Kaksi vanhempaa herrasmiestä onnittelevat toisiaan: ”No niin, onnittelut vaalivoitosta. Oikein piti ottaa konjakki Stubbille, kun tulokset tuli. Vaimo otti liköörin”, toinen miehistä kertoo.

”Joo, se vaali meni niin kuin sen pitikin mennä. Aivan oikea mies voitti.”

Koetan vähän haastaa herroja siitä, että kahden samanhenkisen ehdokkaan vaali oli ennätystiukka, ja aivan oikea mies olisi voittanut myös Haaviston tapauksessa.

Keskustelu luisuu heti mielestäni epäoleellisuuksiin. Käy selväksi, ettemme tässä kohtaa jaa toistemme käsityksiä. Se ei kuitenkaan estä meitä lyömästä löylyä yhdessä ja jatkamasta muilla aiheilla.

Yleisessä saunassa tarvitaan pelisilmää ja hyvää tahtoa. Sitä meiltä koko kolmikolta onneksi löytyy.

En ole kuitenkaan Seinäjoen uimahallissa vaalien jälkilöylyissä. Tulin uteliaisuuttani katsomaan, missä kunnossa on paikka, josta niin paljon puhutaan myös Eparin Ruusut ja risut -palstalla. Viimeksi olen käynyt täällä monia vuosia sitten omien lasten kanssa.

Miesten osaston isompi sauna on poissa pelistä. Remontin ajaksi suihkukäytävälle on rakennettu väliseinä, jotta kukaan ei vahingossa haahuile työmaalle. Rempan pitäisi olla valmis parin viikon kuluttua.

Haahuilen itseni suihkun kautta lähimpään vesistöön eli aikuisten altaaseen. Vetäisen viileän kaksvitosen ja siirryn nauttimaan monitoimitilaan. Siellä iso allas on saanut reunalleen näyttöruudun. Naisryhmä vesijumppaa puoliympyrässä videolla näkyvän ohjaajan tahtiin.

Vesihierontapisteille saa jonottaa. Vuorollani pääsen hoitamaan toimistorottahartiataudin jäykistämää yläselkää. Korkealta ja kovaa tippuva vesiputous tekee höpöä. En osaa valittaa mistään tähän saakka.

Vedestä noustessani katson kunnioittavasti kylmävesiallasta, isken jäille silmää ja hipsin höyrysaunaan.

No nyt! Vihdoinkin löydän valittamisen aihetta: Höyrysaunan lamppu on ikävästi keskellä saunaa ja valo on aivan liian kirkas. Ei tunnelman palaakaan.

Ehdin myös huomata, kuinka saniteettitiloissa tuoksuu pistävän voimakkaasti – no, saniteettitiloilta.

Kovin vähäiset ovat moitteitteni aiheet. Toki vuosien jälkeen visiitissäni voi olla kuherruskuukauden tuntua.

Pukukopeilla ei voi olla kuulematta kaikenlaista viisasta sermin yli ja ali. Nyt korva poimii nämä:

”Lääketiedehän on hinnoiltaan ihan rosvousta. Ittestä kun pitää huolta täällä käymällä, niin säästää.”

”Jos ne joskus tätä paikkaa remppaa, kalliit maauimalat saa unohtaa. Ei Suomen kesä sellasia suosi. 10 päivää max, kun siellä tarkenee uida. Sen sijaan jos tekee uuteen uimahalliin 50 metrin altaan, niin avot. Kyllä piisaa kiittäjiä. Seinäjoella kumminkin tykätään uida.”

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka