Pääkirjoitus

Suomi liukastelee ja loukkaantuu - miten tekoäly estäisi liukastumiset?

story-image
  • Tero Hautamäki

Erään ison vakuutusyhtiön tutkimuksen mukaan eteläpohjalaisista 55 prosenttia on kaatunut liukkaalla kelillä kävellessään. 22 prosenttia on vetänyt lipat pyöräillessä, 11 prosenttia taas juoksulenkillä tai muutoin kuntoillessa.

Kaikista kaatujista vammoitta selvisi vain joka kolmas. Moni sai ruhjeita tai mustelmia. Joka kymmenes mursi jotain, kuten esimerkiksi nilkkansa.

Liukastumis- ja kaatumistapaturmia tapahtuu Suomessa vuosittain lähes 125 000 kappaletta. Niistä noin 60 prosenttia aiheutuu talvisista jääkeleistä. Sen lisäksi, että kaatuminen tapaa tehdä kipeää, se myös maksaa. Onnettomuuksista aiheutuu yhteiskunnalle noin 1,4 miljardin euron kulut.

Huomenna torstaina Suomessa alkaa viikon mittainen Pysy pystyssä -kampanja. Ei suotta. Lähipäiviksi on povailtu sinne tänne vähintään vaarallisen liukasta.

Päätin olla näin alkuvuodesta trendikäs tekoälyilijä. Kysyin ChatGPT:ltä, millaisia uusia keinoja se ehdottaisi kehitettävän, jotta kukaan ei enää koskaan liukastuisi ja loukkaantuisi?

Kymmenen sekuntia myöhemmin vastaus oli ruudulla. Keinot ovat aika korkealentoisia, ja konkretiaa oletettavasti uupuu, mutta eivät ideat pöllömpiä ole.

” Älykkäät liukuesteet: Voitaisiin luoda järjestelmä, joka tunnistaa liukkaat olosuhteet ja mukautuu automaattisesti tarjoamaan optimaalista pitoa. Tällaiset liukuesteet voisivat perustua antureihin, jotka tunnistavat lämpötilan, kosteuden ja liukkauden.

Laserpohjaiset liukuesteet: Kuvittele liukuesteitä, jotka käyttävät laserteknologiaa luomaan näkymättömän, mutta tehokkaan pinnan liukkauden estämiseksi. Lasersäteet voisivat hajottaa jään tai lumen pieniksi hiukkasiksi ja tarjota siten parempaa pitoa.

Itsestään lämpiävät pinnat: Käyttämällä lämpösäteilyä tai muita menetelmiä voitaisiin kehittää itsestään lämpiäviä ja sulavia jalkakäytäviä sekä teitä.

Liikennemerkkien integraatio: Älykkäät liikennemerkit voisivat välittää reaaliaikaista tietoa liukkaista olosuhteista suoraan autoihin ja jalankulkijoille ja auttaa valitsemaan turvallisimmat reitit.

Holografiset esteet: Kuvittele holografisia esteitä, jotka ilmestyvät liukkaille alueille varoittamaan ihmisiä vaarasta. Nämä esteet voisivat näkyä eri väreissä tai varoitusmerkkeinä, mikä auttaisi ihmisiä tunnistamaan liukkaan kohdan ja välttämään sen.”

Loppua kohden koneen pohdinta selvästi paranee. Nyt kun joku vielä saa nuo kaikki tuotantoon. Sitä odotellessa – mestoilla nannaan, nastoilla mennään.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka